Kevät ja kesä jo mielessä Ähtärin karhuilla – joutsenetkin palaavat Suomeen

0
Varma kevään merkki on laulujoutsenten parvien lisääntyminen maaliskuun alusta alkaen.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Kevät ja kesä oli meillä kaikilla mielessä melko voimakkaasti jo helmikuun lopussa. Mutta maaliskuun myötä, valon lisääntyessä, tällainen tunne kohoaa oikein ”kukon askelin”.

Näin tapahtuu myöskin luonnossa ja eläimien sekä lintujen kohdalla. Sanotaanhan vanhassa sanonnassakin; ”Maaliskuu maata näyttää”. Ja se pätee edelleenkin. Maanpinnan paljastuminen lumen alta, mahdollistaa samalla ruokaa monille luonnon ehdoilla eläville!

Luonnon linnuista aktiivisimpia- ja kevään tulosta töpinöissään ovat eniten pöllöt. Sen olemme kuulleet jo helmikuussa iltaisin ja öisin. Linnut ovat äänekkäästi huhuilleet lajikumppaneitaan.

Pesintä ja munien hautominenkin alkaa jo monilla maaliskuussa.
Suomessa pesivistä kymmenestä pöllölajista yleisin helmipöllö. Muninta tapahtuu maalis-huhtikuussa. Enimmillään määrä on jopa 9 munaa. Haudonta kestää peräti 26-27 vuorokautta. Kaikilla pöllöillä on lähes kuukauden haudonta. Esimerkiksi räkättirastaille se on puolta lyhyempi.

Muuttavista linnuista joutsenet palaavat joukoittain, tunnustelemaan ja varaamaan pesäpaikkoja sulana virtaavien vesien sekä järvien alueelle. Nyt maaliskuun 3-4 päivinä näkyi jo kansallislintujemme parvia.

Luontomme eläimistä jänikset ja oravat synnyttävät ensimmäisenä poikaset. Jopa jo viimeisten lumien sulamisen aikaan huhtikuussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Varmaa kevään saapumista viestittävät myöskin karhut. Metsän kuninkaat heräilevät talviuniltaan luonnossakin entistä aikaisemmin, kun talven säät ovat lämmenneet.
Ähtärin elinpuistossa mesikämmenet ovat heränneet kevääseen yleisön ihailtavaksi säännöllisesti helmikuun lopulla ja maaliskuun alussa. Nyt kontiot tepastelivat ulos yleisön ihasteltaviksi lauantaina 4.3. puolenpäivän aikoihin.

Ähtärin eläinpuiston karhut tepastelivat talviuniltaan taas lauantaina nuuskimaan kevättä ja ihastelemaan lumista maisemaa.

Kuvat: Pentti Hautala


 

JÄTÄ KOMMENTTI