Kuusilinna Terveys Oy/ Toimitusjohtaja Juha Viitasaari
Me näemme edelleen mahdollisena varmistaa tarvittavat ratkaisut, joilla sopimus voidaan pitää voimassa irtisanomisen sijaan. Lainsäädäntö mahdollistaa kyllä nämä sopimukselliset muutokset ja itse asiassa jo nykyinen palvelusopimuksemme mahdollistaa laajasti esimerkiksi sellaista päätöksentekoa, mitä uuden sote-lainsäädännön mukainen hyvinvointialueen järjestämisvastuu edellyttää. Lisäksi olemme ilmoittaneet useasti, että sitoudumme niin tarvittaviin muutoksiin kuin HyvaEP:n UTV-ohjelmaan ja sen säästötavoitteisiin hva:n ohjaamana. Itse asiassa meillä on jo toiminnassa monipalvelumuotoja, joita UTV-ohjelmalla vasta tavoitellaan, kuten kotisairaala ja digiterveysasema.
Aluehallituksessa tehdyssä vastaesityksessä onkin tunnistettu ne elementit, jotka toimivat ratkaisuna lainsäädännön haasteisiin ja joiden avulla sopimus voidaan pitää voimassa sovitun sopimuskauden loppuun. Vastaavat päätökset onkin tehty jo muilla hyvinvointialueilla.
Esimerkiksi Pirkanmaan ja Keski-Suomen hyvinvointialueet ovatkin löytäneet tavat ratkaista uuden lainsäädännön tuomat rajoitteet, ovat tehneet tarvittavat muutokset sopimuksiin ja pitäneet ulkoistussopimukset voimassa. Nyt, kun myös Lapin hyvinvointialueen aluevaltuusto on tänään päättänyt jatkaa yhteistyötä Mehiläisen Meri-Lapin ulkoistuksen kanssa, on erikoista, että irtisanomisesitystä perustellaan edelleen lainsäädännöllisillä esteillä.