LUONTO | Majava mestarimetsuri

0
Majavat ahkeroivat varsinkin ennen talventuloa puiden kaadossa. Tässä malliesimerkki, miten suurikin haapa kaatuu, justiin oikeaan suuntaan joen yli. Näin on esimerkiksi oksia hyvä uittaa ruuaksi. Ja tarvittaessa maanomistajan valmiiksi, pinolle pätkimiä rungon latvapuutakin.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Taas kuluneen syksyn aikana olen minä ja muutkin luonnossa liikkuvat, saaneet ihmetellä monia erikoisia ja lumoavakin tapahtumia.

Majava kaataa puita ja kuljettaa niistä oksia ja pöllejäkin mieluiten yön pimeydessä haluamaansa kohteeseen.

Sellaisia kohteita ja tekoja, jotka ovat johtuneet luonnossamme elävien eläimien taidoilla.  Monista eläimien tekemistä töistä. Sellaisista toiminnoista, jotka ovat välttämättömiä esimerkiksi talven varalle.

Töysän nimikkoeläin majava on yksi tällainen, monipuolinen touhuaja. Voidaan todeta, että Maija ja Matti majavat ovat huipputason osaajia. Näin ainakin patojen tekijöinä, pesiensä rakentajina ja puiden kaatamisessa.

Majavan pesä jokirannassa. Se on tehty niin kestäväksi, että karhunkaan voimat- ja taidot eivät riitä sen rikkomiseen.

Nytkin olivat lättähännät osanneet ajoittaa ja viimeistelleet hampaillaan, yön aikana ison haavan kaatumaan joen yli. Kun harvinaisesta suunnasta, luoteen suunnasta, alkoivat tuulenpuuskat aamulla hieman viriämään.

Kaato onnistui, asuintalosta muutaman kymmenen metrin etäisyydellä hienosti jokiuoman ylitse. Heti seuraavana yönä alkoivat majavat kuljettamaan kätköihinsä ja pesäkekojensa lähelle varastoon, haavan latvuksen oksia. Näin varmistuu syötävää talven ajaksi.

Koivun kuoren ja rungon välinen ”nila” maistuu majavalle. Ja rungoista saa pesän rakennuspuita

Majavat saivat ja saavat puusta niin paljon herkku oksia, että noin 70 senttiä läpimittaisesta rungosta ei tarvitse jyrsiä- ja uittaa niitä laisinkaan. Runkopuun saa hyödyntää halukkaat kaksijalkaiset polttopuuksi.

Kuvat: Pentti Hautala


 

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI