LUONTO | Nyt bongataan joutsenia

0
Tänä syksynä ovat, viimekesänä varttuneet poikasetkin saaneet ensikokemusta lumesta ja 6-8-asteen pakkasesta....(Kuvat: Pentti Hautala)

Pentti Hautala/J-Pnews
Alavus/Töysä

BirdLife, Suomi-Finland järjestää vuosittain useita tempauksia/tapahtumia. Niillä pyritään tilastoimaan lintujen muuttoa ja lukumääriä. Kaikkiin tapahtumiin ja bongauksiin on aina ollut paljon osallistujia eri puolilta Suomea. Nyt lauantaina ja sunnuntaina, 29.-30.10. 2022 on ohjelmassa ”Joutsenbongaus”.

Jousenbomgaus on järjestetty enimmäisen kerran vuonna 2012, sen jälkeen vuosina 2013-2014 ja 2017. Esimerkiksi v. 2012 Suomenselän Lintutieetellisen yhdistyksen toiminta-alueelta ilmoitettiin havainto 2771 laulujoutsenestä. Vuonna  2014 määrä oli jo 5646.

Vuonna 2017 kerättiin havaintoja kansallislinnustamme, Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi. Joutsenhavaintojen lisäksi on samalla kerätty ja kerätään tietoja linnuille vaarallisistä sähkölangoista.

Näin syksyllä joutsenmäärä onkin suurimmillaan, kun kesän poikueet ovat liikkeellä ja Suomeen on alkanut lisäksi kerääntymään Venäjällä pesineitä laulujoutsenia.

JOKAINEN SAA OSALLISTUA Joutsenpongaukseen lauantain ja sunnuntain aikana. Tarvitsee laskea, tai arvioda, paljonko joutsenia havaitsee. Kunkin kohteen jousenet lasketaan erikseen. Havainnot ilmoitetaan netissä olevalla verkkolomakkeella, viimeistään tiistaina 1.11. Yhden paikan havainnot ilmoitetaan yhdellä lomakkeella.

Toivottavasti tälläkin kertaa lukijamme osallistuvat aktiivisesti tähänkin joutsenpongaukseen. Osallistuneiden kesken arvotaan BirdLifen toimesta monia palkintoja!

Joutsenet muuttavat suliin vesiin aivan jäiden tuloon asti. -Sulana pysyvät vedet ja ruoka ovat tärkeintä.-Lumi ei mitään haittaa.

 

JÄTÄ KOMMENTTI