Pohjanmaan poliisin viikonloppu oli vilkas

0
Poliisi tutkii tapaturmaa Kuortaneella (Arkistokuva ei liity tapaukseen)

Koulujen päätösviikonloppu oli vilkas Pohjanmaalla.

Nuoriso oli liikkeellä runsain joukoin ja kokoontui perinteisiin paikkoihin juhlimaan. Poliisi valvoi tehostetusti viikonlopun ajan nuorten päihteiden käyttöä.

Erityisesti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisilla riitti tehtävää. Poliisi selvitti joitain nuorten keskinäisiä riitoja ja häiriötilanteita. Muutama alaikäinen otettiin poliisin säilöön päihtymyksen perusteella, mutta nuoriso käyttäytyi pääosin asiallisesti.

Viikonlopun aikana poliisi otti kiinni kaksi henkilöä epäiltyinä törkeästä rattijuopumuksesta. Toinen jäi kiinni lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Vaasassa ja toinen sunnuntaina Kauhavalla. Poliisia työllisti myös Isonkyrön lauantainen väkivallanteko, jota tutkitaan murhan yrityksenä.

Viikonlopun aikana poliisi hoiti yli 700 tehtävää ympäri Pohjanmaata. Sunnuntai-iltapäivään mennessä päihtymyksen vuoksi oli kiinniotettuna 33 henkilöä ja rikosperusteisesti 19 henkilöä. Rikosperusteiset kiinniotot liittyivät pääasiassa pahoinpitelyihin, rattijuopumuksiin ja huumausainerikoksiin.



 

JÄTÄ KOMMENTTI