Toisveden Puun vanhalla saha-alueella tehdään lisätutkimuksia.

0

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain Liedenpohjassa sijaitsevalla Toisveden Puun vanhalla saha-alueella toteutetaan täydentäviä selvityksiä alueella aiemmin toteutetuille ympäristöteknisille tutkimuksille. Epävarmuuksien poistamiseksi kohdealueella tehdään maaperän ja pohjaveden osalta lisätutkimuksia.

Toisveden Puun vanhalla saha-alueella todettiin vuonna 2022 toteutetuissa tutkimuksissa maaperässä paikoin runsaasti puu-, metalli- ja muovijätettä maa-aineksen seassa. Lisäksi maaperässä todettiin paikoin kohonneita haitta-aineiden pitoisuuksia, mutta haitallisten aineiden kulkeutumiseen tai niille altistumiseen nykytilanteessa ei ole arvioitu olevan kohteessa merkittävää.

Aiemmin toteutetuilla tutkimuksilla ei saatu paikannettua historiatietojen perusteella alueelle haudattuja Ky5-säkkejä tai alueella tiettävästi toiminnan aikana sijainnutta kasteluallasta. Lisätutkimusten yhteydessä otetaan maanäytteitä tutkimusalueen maaperästä sekä pohjavesinäytteitä alueelle aiemmin asennetuista pohjavesiputkista.

Toisveden Puun vanhalla saha-alueella on ollut sahatoimintaa 1960-luvun puoliväliin saakka. Historiatietojen perusteella kohteessa on käytetty Ky5-sinistymisenesto-ainetta. Tiettävästi kasteluallas on sijainnut saharakennuksen itä-/kaakkoispuolella.

Selvitykset saha-alueella toteutetaan osana Pirkanmaan ELY-keskuksen koordinoimaa valtakunnallista Maaperä kuntoon-ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on tunnistaa valtakunnallisesti merkittävät, niin kutsutut isännättömät alueet, joiden pilaajaa ei saada selville tai tavoiteta tai joiden selvittäminen olisi muulle taholle ilmeisen kohtuutonta. Selvitykseen liittyvät suunnittelu- ja tutkimustoimenpiteet toteuttaa Envineer Oy.

Toivotaan, että alueelta ympäristöön kohdistuvien vaikutusten arvioimiseksi ja tutkimusten kohdentamiseksi, kyseisen alueen historiasta lähetettäisiin lisätietoja ja mahdollisia valokuvia sahan toiminta-ajalta. Edellä mainittuja tietoja voi toimittaa Envineer Oy:n projektipäällikölle Pauliina Saloselle, p.0401207274/pauliina.salonen@envineer.fi-jr


 

JÄTÄ KOMMENTTI