Töysän keskustaan pääsee nyt autoa rikkomatta

0
Vihdoinkin, syyskuun lopulla Töysän Keskustien kestopäällysteen rikkoutuneet kohteet korjattiin, laittamalla paikka, paikan tai vanhan pinnan "polttaminen uudeksi". Moni miettiikin, että olisiko kestävämpi ja halvempi konsti ollut, kestopäällysteen kokonaan uusiminen?

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

”Kyllä Pentti sinäkin kuulut korvausvelvollisiin kuntapäättäjiin, kun autoni rikkoutui tuossa Keskustien yhdessä kuopassa.

On se ihmeellistä, kun Alavuden keskustaan on kesän aikana laitettu uutta kestopäällystettä paljon. Töysän keskustassa täytyy liikkua, kieli keskellä suuta loppuun ajettua päätietä”!

Tässä yksi, ehkä puoli leikillään esitetyistä monista moitteista. Niitä minäkin olen saanut kuulla lukuisia kertoja kuluneen kesän aikana. Eikä kaikki ole leikilläänkään sanottuja. Paljon myöskin kiukun sävyttämiä totuuksia.

Kuuroille korville on kaikunut lisäksi ehdotukseni ELY-keskuksellekin hirvivaroitusmerkistä, valtatie 18 varteen, Alavuden ja Tuurin välille. Hirvet ylittävät Kuisminin suoralla pusikoista valtatien. Autoja on romuutunut ja läheltä piti tapauksia on lukuisia.

Muun muassa kaupungin tekninen johtaja Timo Myllymäki vastasi loppukesän valtuuston kokouksessa minulle, että tiehallinnon kanssa on neuvoteltu Keskustien kunnostamisesta. Ensin ehkä paikataan ja sitten ensi kesänä päällystetään, jonka kustannuksiin kaupunki osallistuu.

Töysän Keskustielläkin on tullut myös tavaksi autojen kiihdyttely. Siihen viekoittelee pitkä Pennalan suora. Moni onkin toivonut ja ehdottanut tielle ”hidastustöyssyjä”.

NYT syyskuun viimeisellä viikolla kuopille ja kestopäällysteen rikkoontumiset saivat viimeinkin sitten hyvää ensiapua. Keskustie muuttui kohtuullisen sileäksi ”tilkkutäkiksi”, kun jouduttiin laittamaan niin sanotusti, paikkoja-vanhojen paikkojen päälle.

Mutta se on kuitenkin pääasia, että Töysän Keskustietäkin saa kurvata nyt, eikä pelätä auton rikkoutumista syvissä ja teräväreunaisissa kuopissa. Nyt sitten turvallisin ja toiveikkain mielin odotellaankin ensi kesänä saatavaa uutta pintaa ja myöskin suunnitelmien täyttymistä Terveysaseman pihan siliämisestä.

Nyt samalla, tätä kirjoittaessa muistuu mieleeni myöskin jo vuonna 2009 laadittu Tiehallinnon Vaasan tiepiirin, Alavuden ja Ähtärin kaupunkien ja Kuortaneen ja Töysän kuntien laatima yhteinen liikenneturvallisuussuunnitelma. Siinä luotiin katsaus alueen liikenneturvallisuuden tilaan.

Suunnitelmassa ovat tärkeässä osassa alueella sijaitsevat maatiet, yksityistiet, katuverkosto ja kevyen liikenteen väylät. Että niiden kunnosta huolehditaan vastuullisesti, lisäksi uusia väyliä rakennetaan tarvittaessa.

Tämäkin laajan ja 104 sivuisen suunnitelman laatiminen vaati paljon työtunteja ja kustannuksia. Mutta kuten monet muutkin vastaavat suunnitelmat ja hankkeet, niin hienot tavoitteet ovat suurelta osaltaan jääneet toteutumatta. Kulkutiet ovat joutuneet korjausvelan kantajiksi.

Kuvat: Pentti Hautala


 

JÄTÄ KOMMENTTI