Viikko 13 |EPSHP:n tiedote tiistai -10 uutta tartuntaa – altistuminen keskussairaalan päivystyksessä

0
Sairaalanmäki ilmakuva

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 29.3.2021 kymmenen (10) uutta koronavirustartuntaa. Tartunnan lähteet ovat ulkomailta, varuskunnista ja tartuntaketjuista muualta Suomesta. Tartuntojen kokonaismäärä on 727.

Tartuntoja on todettu runsaasti tuulivoimatyömaalla Teuvalla ja muutamia tartuntoja Huhtalan päiväkodissa Seinäjoella. Jäljitystyöt ovat meneillään. Seinäjoen kaupunki vastaa päiväkotitartuntaa koskevasta tiedottamisesta.

Altistuminen keskussairaalan päivystyksessä!

Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on asioinut keskussairaalan yhteispäivystyksessä lauantaina 27.3.2021 ja oleskellut päivystyksen odotustilassa C klo 19.00 – 20.40. Valtaosa altistuneista henkilöistä, jotka ovat olleet odotustilassa samaan aikaan, on tavoitettu. Kaikkiin ollaan yhteydessä mahdollisimman pian.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 91 952. Eilen tutkittiin 428 näytettä.

Osastohoidossa on yhteensä neljä koronapotilasta, osa keskussairaalassa ja osa alueen terveyskeskuksissa.

Seuraavan EPSHP:n koronatilannetta koskevan tiedotteen saamme keskiviikkona (31.3.) aamupäivällä.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI