Viikko 5 | EPSHP:n tiedote – maanantai | Tilanne vaikeutunut – viikonloppuna 15 uutta tartuntaa

0
Sairaalanmäki ilmakuva

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonloppuna (pe-su) yhteensä 15 uutta koronavirustartuntaa. Viime viikolla karanteeniin asetettiin kaikkiaan noin 400 henkilöä. Tartunnan saaneista 43 % oli jo karanteenissa olevia. Tartunnat koostuivat useista pienemmistä tartuntaketjuista. Tartunnoista 47 % oli peräisin perhepiiristä, 20 % ulkomailta ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköihin liittyvien tartuntojen osuus oli 18 %.

Koronatilanne on ollut viime kuukausina selvästi viime kevättä vaikeampi. Tartunnoista 67 % on viimeisen kolmen kuukauden ajalta. Marraskuussa tartuntoja todettiin 151, joulukuussa 101 ja samoin tammikuussa 101 tartuntaa.

Keskussairaalassa on hoidossa muutamia koronapotilaita, samoin alueen terveyskeskusten vuodeosastoilla.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 69 988. Eilen tutkittiin 268 näytettä. Testausmäärät ovat kasvaneet, viime viikolla testejä tehtiin 2440 ja niistä 1,1 % oli positiivisia.

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkin kokous

Etelä-Pohjanmaa sairaanhoitopiiri on ollut pandemian kiihtymisvaiheessa 27.11.2020 lähtien. Viimeisen 14 vrk:n aikana on todettu 48 tartuntaa (ilmaantuvuus 24,9/100 000 asukasta). Lähialueiden heikentynyt koronatilanne on Etelä-Pohjanmaan kannalta huolestuttavaa. Vaasan sairaanhoitopiiri ja Jyväskylän alue ovat pandemian leviämisvaiheessa ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella tartuntojen ilmaantuvuus on lähes kolminkertainen Etelä-Pohjanmaahan verrattuna.

Vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi annettuja suosituksia ei ole mahdollista keventää ja tämän takia Nyrkki päätti jatkaa aiemmin antamiaan suosituksiaan 28.2.2021 saakka. Suositukset koskevat kokoontumisia, harrastustoimintaa ja niihin liittyvien tilojen käyttöä, vierailuja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä, etätyötä ja matkustamista.

Kasvomaskia tulee käyttää THL:N kiihtymisvaiheen suositusten mukaisesti.

Nyrkki päätti esittää Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle, että se jatkaisi 8.2.2021 saakka voimassa olevia kokoontumisrajoituksia


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI