Virtain seurakunnalle ylijäämäinen tilinpäätös

0
Virtain seurakunnan kirkkovaltuusto kokousti Marttisen vanhan pappilan Tarjanne- salissa.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain kirkkovaltuusto hyväksyi maanantaina (30.5.) yksimielisesti positiivista tulosta osoittavan tilinpäätöksen vuodelta 2021.

Tulos on 132.663,11 euroa. Seurakunnan talouspäällikkö Tuija Tolvanen kertoi valtuutetuille seuraavaa viime vuoden tilinpäätöksestä. – Jos verrataan viime vuoden positiivista tulosta edellisvuoteen, niin ne ovat samansuuruisia. Vuoden 2020 tulokseen kuitenkin sisältyi myyntivoitto, joten vuoden 2021 ylijäämäinen tulos toteutui paremmin. Molempiin tilivuosiin on vaikuttanut koronaepidemia. Sen myötä kustannuksissa, palveluiden ostoissa ja hankinnassa on säästetty huomattavia summia, kun toiminta on laskenut alas. Toisaalta maksutuotot ovat alentuneet 57.000 euroa, joka johtuu teknisestä kirjauksesta 2020-2021.

Virtain seurakunnan talouspäällikkö Tuija Tolvanen.

-Taloustilanne on hyvä.  Meillä veroprosentti on alle sen, mitä pidetään kriisiytyvän seurakunnan merkkinä. Meillä on taseessa ylijäämää 50.4385 euroa ylijäämää, jota seurataan myös  kirkkohallituksessa. Myös maksuvalmius on hyvä. Vaadittavaan 90 päivään verrattuna meillä maksuvalmius on 230 päivää. Ainut, johon me päästään kriisiytyvän seurakunnan mittareihin on henkilöstökulut. Selkeä syy tähän on se, että meillä on ollut

projekti, johon on palkattu määräaikainen työntekijä. Näin henkilöstökulut ovat olleet hieman korkealla toimintakuluissa kuin vuonna 2020.

-Jäsenmäärä on laskussa. Kun seurataan viimeistä viittä vuotta, niin laskua on ollut noin 100 vuodessa. Näin ollen jäsenmäärän lasku on suhteellisen voimakasta Virroilla. Virtain seurakunnan omavaraisuusaste on seurakunnille tyypilliseen tapaan korkea. Näiden tunnuslukujen valossa ei meidän tarvitse vielä olla kovin huolissaan, arvioi Tuija Tolvanen.

Kirkkovaltuusto päätti myydä 6800 neliömetrin määräalan kiinteistöstä Rajaniemi osoitteessa Puttosjärventie, Johanna Leppämäelle ja Jere Leppämäelle 32.000 euron kauppahinnalla.

Vaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Heidi Tanhua ja jäseniksi Jukka Taskinen, Reijo Herranen, Markus Koro ja Tuula Mäntysalmi.

Vuoden 2021 vapaaehtoinen-kunniakirjat saivat vas. Kaisu Gustafsson, Kaarina Kuurila ja Ove Gustafsson.

Ennen kirkkovaltuuston kokousta luovutettiin vuoden 2021 vapaaehtoinen kunniakirjat Kaisu ja Ove Gustafssonille ja Kaarina Kuurilalle. He ovat toimineet aktiivisesti seurakunnan yhteisen keittiön vapaaehtoisina työntekijöinä.

Vs. kirkkoherra Jukka Taskinen kertoi, että vuoden vapaaehtoinen- kunniakirja jaettiin nyt toisen kerran. -Te olette tehneet suurella sydämellä vapaaehtoistyötä   Poikkeuksetta tapaan teidät iloisella mielellä tekemässä työtä yhteiseksi hyväksi. On yleisesti tiedossa teidän toimintatapanne ja lähestymisenne vapaaehtoistyöhön, Jukka Taskinen perusteli valintaa.-jr


 

JÄTÄ KOMMENTTI