Oliver-yhtye kuvaa uutta musiikivideota viikonloppuna

0
Ennen musiikkivideon kuvausta Oliver-yhtye ehti yhteiskuvaan Virtaintiellä. (JR)

Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT

Virtolainen rock-yhtye Oliver on kuvannut viikonloppuna uutta musiikkivideota Virroilla. Lauantaina iltapäivällä Virtaintie oli kuvausten osalta suljettu Varpustien ja Keskustien väliseltä alueella parisen tuntia.

Yleisö pääsi osallistumaan kadulla videon tekoon taputusten tahdissa. Yhtyeen nokkamies, laulaja-kitaristi  Jari Väyliö kehui paikalle saapunutta, pääosin yhtyeen faneista koostunutta porukkaa.

– Heti ensimmäisellä harjoitusyrityksellä saitte hienosti taputustahdin haltuunne.

Virtaintien lisäksi taltiointeja tehtiin eripuolilla Virtaita.-jr


vanhat kuorma-autot tukim

JÄTÄ KOMMENTTI