Lappajärven Perussuomalaiset valitsi syyskokouksessaan Ahti Kautiaisen yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2023.
Yhdistyksen hallitukseen valittiin lisäksi Matti Peltola, Aku Juttuniemi, Petri Kuoppala, Marko Angervisto, Sari Karlström, Arvi Kangastie ja Sami Savola.
Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirihallituksessa Lappajärven yhdistystä edustaa ensi vuonna Ahti Kautiainen.
Piirin kokousedustajiksi valittiin puolestaan Ahti Kautiainen, Arvi...
Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut jatkuvat tammikuussa 2023 Kuusiokunnissa pääosin entisellään. Palvelut tuottaa Kuusiolinna.
Kuusiokuntien alueella − Alavudella, Kuortaneella, Soinissa ja Ähtärissä − sosiaali- ja terveyspalvelut on tuottanut Kuusiolinna Terveys Oy vuodesta 2016 alkaen. Alueen viranomaistoiminnasta on vastannut Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymä, KuusSote.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmisteluvaiheessa on...

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Suomen 105 itsenäisyyspäivää juhlittiin valtakunnallisesti ja kaikilla pienimilläkin paikkakunnilla perinteiseen tapaan. - Ei kuitenkaan aivan perinteisesti, kun nyt oli paljon sellaisia paikkakuntia, ettei järjestettyihin juhlatilaisuuksiin osallistuneet ainoatakaan sotaveteraania - tai invalidia!
Itsenäisyytemme sotatanteilla puolustaneet ja sitä kotirintamilla varmistaneet kunniakansalaiset ovat siirtyneet jo lähes...
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä 7.12.2022
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin ja Alavuden Vanhain palvelutalo ry:n välisen sopimuksen, jolla toimintansa päättänyt yhdistys luovuttaa jäljellä olevat rahavaransa kaupungille käytettäväksi yhdistyksen sääntöjen mukaisesti vanhusten asuntojen rakentamiseen / hankintaan. Kaupunginhallitus päätti kutsua yhdistyksen esittämään suunnittelutyöryhmään edustajan Alavuden Vanhain Palvelutalo ry:ltä, Kuussotelta, Alavuden...
Nelimarkka-museossa nähdään vuoden 2023 aikana kahden taiteilijan yksityisnäyttely sekä uusi Eero Nelimarkan taidetta esittelevä perusnäyttely.
Nelimarkka-museon näyttelyvuosi 2023 alkaa lokakuussa 2022 avatulla, koko museon täyttävällä Maailman kautta kuljemme – Pohjalaistaiteilijoiden näkemyksiä uskonnosta -näyttelyllä, joka jatkuu maaliskuun alkuun saakka. Näyttelyn taiteilijat käsittelevät teoksissaan omaa uskoaan tai...

Alajärven kaupunginhallituksen eräitä päätöksiä kokouksesta 5.12.
ELINVOIMALAUTAKUNNAN ASETTAMINEN
Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto valitsee elinvoimalautakuntaan seitsemän varsinaista jäsentä ja heille hen-kilökohtaiset varajäsenet 1.1.2023 alkaen valtuuston toimikauden loppuun saakka. Varsinaisista jäsenistä kaupunginvaltuusto nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Hyväksyttiin.
ASIAKIRJOISTA JA TIEDON ANTAMISESTA PERITTÄVÄT MAKSUT
Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen
Kaupunginhallitus hyväksyy asiakirjoista...