Keskiviikko 8.4.2026 | Suoma, Suometar
Ähtärin sairaalanmäen yli 15 000 neliön kiinteistö on tehokkaassa käytössä. Tiloissa toimivat sulassa sovussa sosiaali- ja terveyspalveluiden toimijat, ikäihmisten palvelukeskus sekä kolme oppilaitosta. Myös yritystoimijat ovat löytäneet keskustan läheisyydessä sijaitsevat käytännölliset tilat. − Ähtärin pääterveysasema ja työterveyshuollon palveluita sijaitsee sairaalanmäellä, kuten myös sosiaali- ja mielenterveyspalvelut sekä...
Kansanedustaja Mikko Savola: Haapamäen radan liikenne palautettava normaaliin käyttöön ja uusi kalusto hankintalistalle Ähtäriläinen kansanedustaja ja Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Savola (kesk.) vaatii liikenne- ja viestintäministeriöltä ja VR:lta välittömiä toimia Haapamäen radan liikenteen varmistamiseksi. Seinäjoella palamaan syttynyt kiskobussi on aiheuttanut varotoimenpiteen, missä kaikki kiskobussit...
Eräitä kunnanvaltuuston päätöksiä kokouksesta 10.10.   Kraatterijärven Geopark yhdistyksen toiminnan periaatteet Päätösesitys/Hj:n esitys Kunnanhallitus päättää omalta osaltaan hyväksyä periaatteet sopimuksen toiminta- ja rahoitusmalliksi ja esittää ne edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanhallituksen tekemään erilliset sopimukset määrärahoista ja ostopalveluista, edellyttäen, että Vimpelin kunta ja Ähtärin eläinpuisto Oy hyväksyvät vastaavat...
Alavuden kaupunki saa jatkuvasti palautetta siitä, että junavuorot ovat epäsopivia tai eivät palvele parhaalla mahdollisella tavalla Alavudella asuvia. Tämän vuoksi kaupunki on avannut kyselyn, jolla halutaan selvittää, millaiset junayhteydet palvelisivat parhaiten työn vuoksi tai muuten junalla kulkevia. Kyselyssä voi kertoa, olisiko jokin yhteys tai aikataulu...
Heikki Mäkipää Hokkaidolla ja Suomella on paljon yhteistä. Vuosikymmenten varrella erilaisissa yhteyksissä ovat suomalaiset tulleet tutuiksi hokkaidolaisten kanssa niinkin hyvin, että Finnairilla oli suora lentoyhteys Hokkaidolle. Molemmilla on ankarat talviolosuhteet, mutta erityisen yhteyden välillemme luo tapahtuma yli 230 vuotta sitten, jolloin Adam Laxman solmi suhteet...
SIVISTYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSIÄ 11.10.2022  Soinin sivistyslautakunta hyväksyi vuoden 2023 talousarvioesityksen. Suurimmat sivistystoimen leikkaukset koskevat jaettavia avustuksia. Kuitenkin lautakunta jätti saatesanat jatkokäsittelyyn, että mielellään avustukset jaettaisiin yhteisöille samansuuruisena kuin vuonna 2022. Avustuksiin liittyen päätettiin, että sivistystoimen yleis- ja kohdeavustukset laitetaan hakuun marraskuun ajaksi. Sivistys- ja henkilöstöjohtaja Kati Tiala...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
-0 ° C
1.2 °
-0 °
55%
2.1kmh
0%
to
5 °
pe
7 °
la
8 °
su
7 °
ma
8 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450