Lauantaina 1.7.2023 klo 14.00 avataan Nelimarkka-Museon vaihtuvien näyttelyiden salissa Jenni Yppärilän kolmiulotteisten teosten upea kavalkadi nimellä "Yksinäinen Kaupunki".
Maailmalla liikkuessaan taiteilija on valokuvannut kiehtovia rakennuksia jotka on tuonut näyttelysaliin vekkuleiksi pienoismalleiksi muuntuneina.
Teoksissa on jännittävä perspektiivin tuntu ja osa toteutettujen rakennuksien esikuvista on sittemmin hävinnyt maailmankartalta kokonaan ja teosten...
Sari Yli-Mannila / Alajärven Ankkurit /J-Pnews
ALAJÄRVI
Tiistaina (27.6.) Alajärven Ankkurikentällä järjestettyjen yleisurheilukilpailujen tulokset.
Suosittua ja mielenkiintoista kisasarjaa käydään erityisesti Suomenselän yleisurheiluseurojen kesken, mutta kilpailemaan ovat tervetulleita valtakunnan kaikkien seurojen urheilijat. Tälläkin kertaa mukana oli useita nuoria urheilijoita Suomenselän ulkopuolelta, kaukaisimmat Helsingistä, Himangalta ja Pohjanmaan rannikon...

Kankaanpään Mailan Joonas Peltomäki, Teemu Utunen, Arttu Vilander ja Juuso Vuorenmäki sekä saman kaupungin Mailajuniorien Julia Korkiamäki saavat kunnian esiintyä arvo-ottelussa kotikentällään, kun Ykköspesiksen Itä-Lännet pelataan Kankaanpää Areenalla lauantaina 15.7.
Mukana on vähintään yksi pelaaja jokaisesta ykköspesisjoukkueesta. Pääosin valinnoissa on painotettu sarjan kokeneempia pelaajia, mutta...
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Marko Riikonen kommentoi toimitukselle tänään iltapäivällä vähän ennen kello puoli kolmea Soinissa Väliperäntiellä syttynyttä tulipaloa seuraavasti.
- Palo syttyi paikallisen ukkoskuuron aihettamasta salamaniskusta. Isku osui tälläkertaa niin sanottuun pylväsmuuntajaan, josta maahan valunut öljy syttyi todennäköisesti oikosulun aiheuttamana palamaan.
Lähistöllä oli rakennuksia, joten...
Esa Kyrönlahti/J-Pnews
KYYJÄRVI
Tulevalla kaudella keskitorjujan tontilla betonimiesten joukkueessa pelaa Atro Berg. Atro Berg on Sodankylästä kotoisin ja lentopallon kasvattajaseurana on Tähti-Volley Sodankylä.
Tähti-Volleysta pelaajan tie jatkui Rovaniemelle Napapiirin Pallokettuihin jo junioriaikana, missä hän myös pelasi myöhemmin miesten ykkössarjaa.
Mestaruusliiga debyytti tapahtui kaudella 19-20, kun kesken kauden Atro hyppäsi...

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on käytössä chat-palvelu Konsti. Konsti on tekoälyä hyödyntävä tietokoneohjelma, joka keskustelee asiakkaiden kanssa. Konstin kautta asiakas saa chat-yhteyden myös sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisiin. Palvelu on kaikkien hyvinvointialueen asukkaiden käytettävissä, ja se on maksutonta.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuston oikeassa alanurkassa on sinisävyinen Konsti-hahmo. Kun asiakas...