Kannonkoski hylkäsi kuntaliitoksen – neljän kunnan liitos ei toteudu.
Pohjoiseen Keski-Suomeen kaavailtu Suomenselän kunta ei toteudu. Neljästä kunnasta kolme oli liitoksen kannalla. Karstula, Kivijärvi ja Kyyjärvi olisivat hyväksyneet kuntaliitoksen, mutta Kannonkoski äänesti pienimmällä mahdollisella tavalla (8-7) liittymistä vastaan. Uusi kunta olisi ollut asukasluvultaan 7500 asukkaan...
Koronarokotukset Järvi-Pohjanmaan perusturvan alueella
Koronarokotuksen pääpaino on siirtynyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjauksen mukaisesti entistä voimakkaammin ikäihmisiin. Todettuja tai epäiltyjä COVID-19-potilaita hoitavien vuodeosastojen, infektiovastaanoton ja koronanäytteenottojen henkilökunta sekä koronavirusdiagnostiikkaa tekevä laboratoriohenkilökunta on rokotettu ja he ovat saaneet myös tehosterokotteen.
Sosiaalihuollon iäkkäiden asumispalvelujen ja laitoshoidon tehostetun palvelun toimintayksikköjen eli ympärivuorokautisen hoivan viimeisetkin asukkaat ovat...

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonloppuna pe-su 12. - 14.2.2021 kuusitoista uutta koronavirustartuntaa, jotka aiheuttivat isoja joukkoaltistumisia. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 566. Viimeisen kahden viikon aikana on todettu yhteensä 42 tartuntaa, alueen ilmaantuvuus on 21,8/100 000 asukasta. Etelä-Pohjanmaalta on toistaiseksi löytynyt neljä koronaviruksen...
Evijärvellä, Lappajärvellä ja Vimpelissä on perustettu etätyöpisteet palvelemaan alueen asukkaita, lomalaisia ja muita etätyötilan tarvitsijoita. Etätyötilat sopivat niin töiden tekemiseen ja asiakastapaamisiin. Yritykset ja yhdistykset voivat pitää myös kokouksiaan etätyöpisteiden kokoustiloissa.
Etätyöpisteissä on avoimet ovet tiistaina 23.2.2021. Kiinnostuneet voivat tällöin käydä tutustumassa tiloihin ja kertoa...
Kevan tuoreen arvion mukaan joka kolmas kuntien työntekijöistä eläköityy kymmenen vuoden aikana.
Kuntia kohtaa laaja eläköitymisaalto. Etenkin pienissä kunnissa suhteellinen osuus on suuri.
Kuntaliitto pelkää eläköitymisaallon johtavan palveluiden keskittymiseen isoihin kaupunkeihin.
Muun muassa Lapin sairaanhoitopiirin johtaja herättää keskustelua siitä, voidaanko joitain töitä automatisoida tai...


Kyyjärven, Karstulan, Kannonkosken ja Kivijärven kunnanhallitukset esittävät kunnanvaltuustolle kuntien yhdistymisestä uudeksi Suomenselän kunnaksi 1.1.2022 alkaen
Kyyjärvellä ja Karstulassa kunnanhallitukset päättivät yksimielisesti esittää valtuustoille, että ne hyväksyvät ehdotuksen liittymisestä uuteen Suomenselän kuntaan
Kannonkoskella ja Kivijärvellä neljän kunnan yhdistämisestä naapurikuntien kanssa yhdeksi ja samaksi jouduttiin äänestämään. Molemissa keskisuomalaisessa kunnanhallituksessa...