Vimpelin kunta avaa näyttävästi pienen "kamppailukulttuuri keskuksensa" Rantakylälle keskiviikkona 3.helmikuuta kello 08:30. Tapahtumaa ovat avaamassa kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli, vapaa-aika ja kulttuuri sihteeri Ari Takala, vapaa-aika ja kulttuuri lautakunnan puheenjohtaja Juho Savola, hallituksen puheenjohtaja Marja-Leena Laakso, valtuuston puheenjohtaja Matti Latvala ja olympiapainija Rami Hietaniemi.
Tilaisuus aloitetaan...
Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 28.1.2021 kaksi uutta koronavirustartuntaa. Toisen tartunnan lähde on ulkomailta ja toinen muualta Suomesta. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 504.
Sairaalahoidon tarve on lisääntynyt. Tällä hetkellä keskussairaalassa on hoidossa neljä koronaviruspotilasta. Alueen terveyskeskuksissa ei ole hoidossa koronapotilaita. Koronakuolemia ei ole...
Outdoor Leader -hanke järjestää kansainvälisen And out we go! Benefits of outdoor activities -webinaarin ulkoliikunnan ja luontomatkailun mahdollisuuksista torstaina 18. helmikuuta kello 11–15.30.
Geomatkailu on nopeasti kasvava luontomatkailun osa-alue. Aisaparin alueen merkittävin geomatkailukohde on 22 km:n läpimittainen Lappajärven törmäyskraatteri. Itse Lappajärvi on Euroopan suurin kraatterijärvi.
Aisaparin...
Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 26.1.2021 viisi uutta koronavirustartuntaa. Kaikki sairastuneet olivat jo karanteenissa olevia. Tartuntojen jäljitystyö on vielä käynnissä. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 502.
Sairaalahoidossa on muutamia koronaviruspotilaita.
COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 68 389. Eilen tutkittiin 514 näytettä.
Etelä-Pohjanmaalla...
Kauhavalaisen Kokoomuksen kansanedustajan Janne Sankelon mukaan liikenne- ja viestintävirasto Traficomin sekoilu autojen romutuspalkkioiden ohjeistuksen kanssa on aiheuttanut merkittävää harmia autojaan romuttaneille kansalaisille.
- Eräskin kansalainen oli jopa kahdelta Traficomin virkailijalta varmistanut, että saahan romutuspalkkion useammasta ajoneuvosta. Vastaus oli selkeästi, että kyllä saa. Samaan aikaan Traficomin johtaja...
Yleis- ja kohdeavustukset Alajärven kaupungin talousarvioissa varataan vuosittain määräraha paikallisen harrastus- ja järjestö-toiminnan tukemiseen.
Määrärahan jakamisesta päättävät osaltaan Alajärven kaupunginhallitus, Alajärven kaupungin sivistyslautakunta ja Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunta.
Avustuksia myönnetään paikallisille terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia edistävää toimintaa tuottaville järjestöille ja yhdistyksille sekä kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja virkistystoimintaa tuottaville...












