JPOP  jäsenistövaali_2025
Keskiviikko 12.11.2025 | Virpi
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä 27.3.2024 Kaupunginhallitus hyväksyi Taito Etelämäen rahaston säännöt. Rahasto perustuu Taito Etelämäen testamenttilahjoitukseen, jonka hän halusi osoitettavan stipendirahastoon. Rahaston tuotto käytetään alavutelaisten musiikin opiskelijoiden tukemiseen. Kaupunginhallitus otti lahjoituksen kiitoksin vastaan, ja kunnioittaa rahaston säännöissä lahjoittajan toivetta. Kuntayhtymä Kympin yhtymähallitus on pyytänyt Alavuden kaupunkia nimeämään...
Soinin kunnanhallitus on nimennyt viime syyskuussa pidetyssä kokouksessaan Soiniin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän (HYTE-työryhmän). Työryhmään nimettiin kunnan johtoryhmän lisäksi yhtenäiskoulun rehtori, päiväkodinjohtaja, nuoriso-ohjaaja ja hyvinvointikoordinaattori. Lisäksi kunnanhallitus nimesi kunnanhallituksen edustajaksi työryhmään Juha-Pekka Keisalan. Työryhmä on nyt päässyt aloittamaan toimintansa ja kokoontui ensimmäisen kerran 15.3....
PTV-pikkujouluvaraukset 2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Kansanedustaja Juha Mäenpää (PS) vaatii toimenpidealoitteessaan satelliittipaikannuksen häirintälaitteiden hallussapidon kieltämisestä luvallista tutkimustoimintaa ja viranomaiskäyttöä lukuun ottamatta. Yle uutisoi tammikuussa 2024, kuinka GPS-häirintään käytettävät pikkulaitteet ovat kasvava ongelma. Jutussa kerrottiin, että satelliittipaikannusjärjestelmiä on mahdollista häiritä aivan kotikonstein. Verkosta voi ostaa taskuun mahtuvia GPS-jumittimia (englanniksi GPS jammer),...
Virtain kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina (25.3.) pitämässään kokouksessaan vuoden 2023 tilinpäätöksen ja esittää sen valtuuston käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi kesäkuussa. Vuosi 2023 toteutui alkuperäistä talousarviota positiivisempana. Tilikauden tulos on 1.911.518,41 euroa positiivinen ja tilikauden ylijäämäksi muodostuu 1.735.475,66 euroa. Viime vuoden tilinpäätös on ensimmäinen, jossa mukana ei ole...
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 25.3.2024 Kokouksen alussa hyväksyttiin rantayleiskaavan muutos, osa-alue I: Iiroonjärvi, Paskolampi ja Onkilampi. Samassa yhteydessä kumottiin Parviaisen osayleiskaava. Asiaa oli esittelemässä Pekka Kujala Plandea Oystä. Asia viedään edelleen valtuuston päätettäväksi. Soinin kunta ei myönnä kaavamuutosta Matosuon turvetuotantoalueen laajennusalueelle Sikosuolla. Myöskään Arpaisten reittiä...
Etelä-Pohjanmaan aluehallitus hyväksyi 25.3. järjestetyssä kokouksessaan muutosliitteen hyvinvointialueen ja Kuusiolinna Terveys Oy:n väliseen palvelusopimukseen. Muutosliite mahdollistaa Kuusiolinnan toimintojen asteittaisen siirtämisen hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi sopimuksen irtisanomisaikana. Ensi vaiheessa on suunniteltu erikoissairaanhoidon siirtämistä kesällä 2024. Aluevaltuusto on viime syksynä päättänyt irtisanoa Kuusiolinna-sopimuksen 1.1.2026 lähtien. Hyvinvointialueen, Kuusiolinnan sekä sen...
-mainos-
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
hajanaisia pilviä
5 ° C
5.2 °
4.6 °
100%
3.1kmh
75%
to
9 °
pe
-0 °
la
-2 °
su
1 °
ma
-3 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450