Alavuden kaupunki kesä_2025
AA-SIIPE 300725
Keskiviikko 30.7.2025 | Asta
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Linnuilla ja muillakin luonnon eläimillä on kevät myöskin rakkauden kulta-aikaa. Mutta monilla lajeilla on kuherteluun kumppanin löytyminen lujassa. Näin tapahtuu nykyään monesti, ainakin metsoilla. Potevathan mainitut metsiemme ylväimmät kuningaslinnut niin kiihkeää koppelon kaipuuta, että pyrkivät luonnossa liikkuvan ihmisen kanssakin. Myöskin moottorikelkalla ja autokin...
Kuortaneen kunnanhallituksen eräitä päätöksiä kokouksesta 19.4.  LAUSUNTO ALUEELLISEEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN JA -SUUNNITELMAAN, KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMAAN JA KUNTAKORTTEIHIN Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus päättää antaa hyvinvointikertomukseen ja -suunnitelmaan, kulttuurihyvinvointisuunnitelmaan sekä kuntakortteihin Kuortaneen kunnan puolesta seuraavan lausunnon: Asiakirjassa jää kuitenkin hieman epäselväksi kuka on vastuutaho toteutettavien toimenpiteiden osalta. Olisikin hyvä arvioida, tulisiko taulukkoon lisätä myös vastuutaho kunkin...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Kuha-Suomen Kalaleader tuo uutta virtaa Lappajärven, Ähtärin, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen kalatalouden kehittämiseen. Paikalliset ihmiset tietävät parhaiten, miten oman seudun kalataloutta tulisi kehittää ja millaisiin kehittämishankkeisiin varoja tulisi kohdentaa. Kalaleaderit eli kalatalouden toimintaryhmät edistävät kalatalouden elinkeinoja alhaalta ylös-periaatteen mukaisesti. Kalatalouden toimintaryhmien tehtävät on määritelty EU-lainsäädännössä ja Suomen...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Pääsiäinen on nyt tavallista myöhemmin, kun Vappua juhlitaan jo kahden viikon kuluttua. Pääsiäistä vietetäänkin tällä kertaa parhaassa, ihanteellisessa säässä. Yöpakkasista huolimatta, päivälämpötilat kohoavat jo melkein kesäisin lukemiin. Ainakin aamupäivät hiihtäjää kestävä lumihanki hehkuu auringon paisteessa. Tämän kaiken juhlistaa, koronasta ja sodasta huomatta myöskin,...
Pentti Hautala/ J-Pnews Maakunta Viimeisenä kahtena lankalauantaina ei ole saatu koronan takia kokoontua pääsiäisen valakioille, perinteisesti suurilla kansanjoukoilla. Myöskin ruohikkopalon vaaran- ja metsäpalovaroituksen julistus, on estänyt pohjalaisen kansaperinteen ja tuttujen tapaamisen täydellisen toteuttamisen. Monella paikkakunnallamme ovatkin jäänet nuotiovärkit kasalle kahtena edellisenä pääsiäisenä. Mutta nyt ollaankin sitten ja tautirajoituksista...
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Alavuden Kehitys Oy ja Mikrosta Milliin -yrityskehityshanke järjestävät huhti-toukokuussa Alavuden ja lähikuntien yrittäjille kolme tilaisuutta, jotka tarjoavat vahvistusta omaan osaamiseen, verkostoitumiseen ja yhteistyöhön. Keskiviikkona 27.4.2022 Alavus Fasadissa järjestetään palvelumuotoilun työpaja klo 18.00-20.00. Palvelumuotoilulla tarkoitetaan yrityksen palveluiden suunnittelua ja kehittämistä asiakaslähtöisesti. Työpaja on maksuton ja avoin...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
23.9 ° C
24.1 °
23.2 °
81%
4.1kmh
0%
to
30 °
pe
28 °
la
18 °
su
25 °
ma
18 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450