Uusivuosi2026_AI
Lauantai 7.2.2026 | Riku, Rikhard
Jarkko Ruohola/ J-Pnews VIRRAT Virroilla tapahtui  kahden henkilöauton yhteentörmäys hieman puolenpäivän jälkeen sunnuntaina (5.12). Kolarointi sattui Otsolankadun ja Siekkisentien risteyksessä. Nallelan suunnasta, Otsolankatua pitkin tullut auto kääntyi Virtain keskustan suunnasta Siekkiseen päin kulkeneen auton eteen. Molemmat autot vaurioituivat törmäyksessä hinauskuntoon. Yhteentörmäyksestä selvittiin ilman henkilövahinkoja. -jr
Pentti Hautala / J-Pnews TÖYSÄ/ALAVUS Alavuden alueella on sattunut liikenteessä syksyn aikana useita kolareita, vilkaassa liikenteessä, valtatiellä 18. Onneksi kuitenkin tieltä suistumiset ja toiseen autoon törmäykset ovat säästäneet ihmiset pahemmilta loukkaantumisilta. Tuurin kauppakeskukseen eri puolilta valtakuntaa suuntautuva autoliikenne on nyt lähestyvän joulun aiheuttamana erityisen vilkasta. Ja liukkaat...
Jarkko Ruohola /J-Pnews VIRRAT Kaupunginjohtaja Henna Viitanen kehotti lauantaina (4.12.) torilla järjestetyssä joulunavauksessa  virtolaisia hyödyntämään paikallisia yrityksiä jouluvalmisteluissaan. - Joulusesonki on monelle yritykselle vuoden tärkeintä aikaa. Meillä Virroilla on laaja laaja palvelutarjonta. Toivonkin, että te virtolaiset hyödynnätte paikallisia palveluita ja tuotteita jouluvalmisteluissanne. Käyttämällä palveluita pidämme palvelut lähellä....
Pentti Hautala/ J-Pnews ALAVUS/ TÖYSÄ Alavuden seurakunnan Töysän seurakuntatalo purettiin äskettäin pikavauhtia, nokialaisen Mavaset Oy:n toimesta. Ja talon tonttikin on tasoitettu jo siistiksi. Päätöksien mukaan uuden seurakuntakodin rakentaminen alkaa tulevana keväänä. Kodiksi nimetty rakennus olisi valmis käyttöön vihittäväksi vuoden 2022 marraskuussa, kun piispantarkastus toimitetaan Alavuden seurakunnassa. Lapuan...
Ähtärin eläinpuiston lintukuraattorina on 1.12. aloittanut keuruulainen Tuuli-Susanna Salmi. Tuuli on aikaisemmin toiminut eläinpuistossa lintuhoitajana vuodesta 2019 ja sitä ennen Konneveden biologisella tutkimusasemalla tiaistutkimuksissa. Lintukuraattorin tehtävässä hän vastaa eläinpuiston lintukokoelman koordinoinnista, suunnittelusta, lajihankinnoista ja lintujen hoidosta. Lisäksi hän on mukana kehittämässä Vieraile ja Välität ry:n...
KyKy – VaLePa 070236
Pentti Hautala ALAVUS/ TÖYSÄ Yhä voi kysyä sitä, että miksi Suomessa hapuillaan ja vaihdellaan koronan rajoituksia ja suosituksia päivittäin. Tällainen toiminta on jatkunut jo lähes 2-vuoden ajan. On käynyt kuten kaikki maalaisjärkiset ajattelivatkin. Kun rajoituksia alettiin poistamaan, niin tautitilanne pahenee nopeasti. Ja niin on nyt myöskin tapahtunut....
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
-10.8 ° C
-10.8 °
-12 °
85%
2.1kmh
100%
su
-10 °
ma
-5 °
ti
-9 °
ke
-14 °
to
-12 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450