Torstai 9.4.2026 | Elias, Eelis, Eeli, Eljas
Future SM-ralli, Lahti 11.–12.8. /Jari Kohonen/ Hautamäki Motorsport/J-Pnews Lahden, Hämeenlinnan ja Kärkölän maisemissa kierrellyt kauden kuudes SM-ralli tarjoili ajajille kymmenen vaativan erikoiskokeen urakan. SM5-luokassa nähtiin tiukka taistelu ei vain sekunneista, vaan jopa sekunnin osista.  Lopulta historian kirjoihin merkittiin SM-sarjan tasaisin lopputulos rallin kärkikolmikolle. Konsta Saarinen ja...
Perinteinen Arpaisten patikka järjestetään tänä vuonna lauantaina 9.9. jo 29.kerran. Patikan järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Parviaisen kyläyhdistys, Saurun Seudun maa- ja kotitalousseura ja Soinin kunta. Talkooväki kokoontui viime keskiviikkona Soinin kunnantalolle suunnittelemaan tapahtumaa. Tänäkin vuonna patikassa on kolme reittivaihtoehtoa. Patikalle lähdetään Soinin yhteistalolta, josta bussit kuljettavat...
Suomen Kuntaliitto / J-Pnews Kuudetta kertaa järjestettävässä Suomen liikkuvin kunta -kilpailussa haetaan kuntalaisten liikunta- ja liikkumismahdollisuuksia laaja-alaisesti edistänyttä kuntaa. Kilpailu on osa valtakunnallisen Urheilugaalan virallisia palkintoluokkia ja sen järjestää Kuntaliitto yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Kunnilla merkittävä rooli kuntalaisten liikunnallisen elämäntavan edistämisessä Tällä kertaa kilpailu toteutetaan teemalla ”Kunnat...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Alavuden Ilmailukerhon järjestämää avoimien ovien päivää, saatiin nyt lentokentällä toimia ja nauttia vaihtelevassa säässä. Tämä tarkoittaa sitä, että aika-ajoin satoi rankasti ja välillä paistoi myöskin aurinko siniseltä taivaalta. Ongelmallisesta säästä huolimatta, onnistui lentotoiminta ja laskuvarjohypytkin, lähes suunnitelmien mukaisesti. Halukkaat pääsivät ihastelemaan ilmasta Alavuden maisemia,...
Pesäpalloliitossa huippu-urheilujohtajana ja vt. toiminnanjohtajana toiminut Miika Rantatorikka aloitti Pesäpalloliiton toiminnanjohtajana tänään 4. elokuuta. Pesäpalloliitossa huippu-urheilujohtajana tammikuusta 2022 toiminut Miika Rantatorikka aloittaa Pesäpalloliiton toiminnanjohtajana. Hän on toiminut vt. toiminnanjohtajana heinäkuusta 2023 alkaen. Toiminnanjohtajana hänen vastuulleen kuuluu Pesäpalloliiton toiminnan johtaminen, johon kuuluvat alue-, leiri- ja seuratoiminta,...
Viikko käynnistyi maanantaina 17.7. P10 kotiturnauksen merkeissä Soinin urheilukentällä. Vieraita viheriölle saatiin Seinäjoelta ja Alavudelta. Turnauksessa SoPSia vastaan asettui Seinäjoen Sisu sekä Sepsi -78 valkoinen. Molemmissa otteluissa tappio 9-0. Tiistai vietettiin yleisurheilukoulussa, ja viikko jatkui keskiviikkona 19.7. lajikokeilupäivän merkeissä: klo 17-20 Soinin eri liikuntapaikoissa Palloseuran väkeä...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
-0 ° C
-0 °
-0.8 °
57%
1kmh
0%
pe
7 °
la
9 °
su
9 °
ma
9 °
ti
10 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450