Alavuden kaupunki_Toivo_Kuula_Laulukilpailu_2025
AA-Lippo, Oulu_110725
Tiistai 8.7.2025 | Turo, Turkka
Etelä-Pohjanmaan liitto toteutti syyskuussa 2022 sosiaalisessa mediassa #HuomisenLakeus-valokuvahaasteen, jossa sosiaalisen median käyttäjät julkaisivat kuvan muodossa oman visionsa tulevaisuuden Etelä-Pohjanmaasta ja osallistuivat samalla kilpailuun. Haaste keräsi kaikkiaan n. 300 kuvaa, joista tuomaristo valitsi parhaat. Enimmäkseen kuvat käsittelivät luontoa ja maaseutua. Kuvien kärkikymmenikkö on nyt näyttelykiertueella Etelä-Pohjanmaan...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Tammikuun viimeisenä- ja helmikuun ensimmäisinä päivinä bongattiin pihoissa lintuja, BirdLife Suomen järjestämässä valtakunnallisessa Pihabongaus tapahtumassa. Osanottajia oli runsaasti, lähes jokaiselta paikkakunnalta. Kun lopullinen osanottajamäärä valmistui perjantaina 4 päivänä helmikuutta, niin bongaajien määräksi saatiin todeta 24 047. Eri paikkoja ja pihoja oli mukana 16...
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Liukkauden aiheuttama liikenneonnettomuus sattui perjantaina vähän ennen puoltapäivää kantatiellä 68 Vimpelissä. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Vimpelin yksiköltä saamamme tiedon mukaan puoliperärekka ajautui kiertoliittymässä Vimpelintiellä Vimpelistä Itäkylän suuntaan liukkauden vuoksi ojaan. Rekka ei kuintenkaan kaatunut ja pysyi pyörillään. Nostotoimen vuoksi liikennettä jouduttiin liittymien alueella ohjaamaan viranomaisten toimesta. Nostotoimenpiteet jatkuivat viel...
Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii Virroilla 19. -20.12.2022 välisenä yönä tapahtunutta törkeää varkautta, missä anastettiin huomattava määrä Tommy Hilfiger, Seiko ja Citizen rannekelloja. Paikallisesta hautauspalvelu sekä kultasepänliikkeestä on anastettu huomattava omaisuus, mikä pääsääntöisesti muodostuu anastetuista Tommy Hilfiger, Seiko ja Citizen -kelloista. Lisäksi liikkeestä anastettiin vähäinen määrä kultakoruja. Teko...
Tästä hengestä hyvänä esimerkkinä on pesäpallo ja siihen liittyvä hanketoiminta, pesäpallostadionin rakentaminen, seuratoiminnan vahvistuminen. Pesäpallo ei ole ainoa asia, jota yhteistyö vie eteenpäin. Ähtäriin on panostettu jo aikaisemmin; Pumptrac-rata, kuntoportaat, frisbeegolf, salibandy ja jäähalli ovat kohteita, joissa innokas talkootyö on tuottanut merkittävää tulosta. Pesäpallostadion hankkeesta kertoo...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Meille on tullut aika paljon kyselyjä, että koska uusi rahoituskausi (2023-2027) alkaa ja koska voi jättää rahoitushakemuksia. Nyt tiedämme, että Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt Kuudestaan ry:lle rahoitusta seuraavaksi viideksi vuodeksi 4,9 milj € julkista rahaa paikalliseen kehittämiseen. Vielä meilläkään ei ole tarkkaa tietoa,...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
16.6 ° C
16.6 °
15.8 °
67%
6.7kmh
0%
ke
19 °
to
18 °
pe
21 °
la
25 °
su
29 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450