Alavuden kaupunki_Toivo_Kuula_Laulukilpailu_2025
AA-ViU ykköspesis_030825
Lauantai 2.8.2025 | Kimmo
Poznań on yhtiön 20. toimipaikka. Suomessakin uusiutuvaa energiaa kehittävä Energiequelle on hankkinut toimiston Poznańissa ja laajentaa toimintaansa täten myös Puolan aurinko- ja tuuli-voimamarkkinoille. Puolan tytäryhtiön toimitusjohtaja Arkadius Sliwka sekä viisi työntekijää aloittavat tänä vuonna vähitellen projektien hankinnan ja toteuttamisen. Tarkasteltavana Puolassa on jo yli 30...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Tuuri Kolmena eri iltana saatiin ihastella ja jännittääkin Keskisen kyläkaupan kentällä, kun seurattiin moottoripyörien ja autojen huimaa, taidokasta temppuilua. Katsomo täyttyikin joka ilta, kun kotimainen ja ainutlaatuinen, härmäläistä alkuperää olevan, Crazy Drivers motors action-show taiturimaisia suorituksia seuratessa. Jokaisen kolmen illan esitys kesti 2-tuntia. Ohjelmassa nähtiin hämmästyttävän...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Soinilaislähtöisen musiikin maisterin, Martta Valkeuden kuvataidetta on esillä Soinin kirjastossa 28.8. saakka. Martta Valkeus on harrastanut lapseta pitäen sekä musiikkia, että kuvataidetta. Musiikki valikoitui ammatiksi saakka ja sello soittimeksi. Kuvataide ei ole kuitenkaan jäänyt, vaan aina kun aikaa on, käsi tarttuu siveltimeen, kuin sellon kaulaan....
Liigan jääkiekkojoukkue Kärpät treenaa ensi viikolla Virroilla ja torstaina 11.8.2022 pelataan liigan harjoitusottelu Virtain jäähallissa, jolloin Kärpille vastustajaksi saapuu Kalpa. Erinomaiseksi muodostunut yhteistyö Virtain Kiekko-Karhujen ja Lauri Marjamäen (Kärpät) kanssa on jo muodostanut perinteiseksi aloittaa liigakausi harjoitusleirillä Virroilla. Kaikki kyseiseen leiriin liittyvät olosuhteet ovat jo...
(Kansanedustaja Mikko Savolan puhe tilaisuudessa) Peränteen Metsästys- ja Ampumaseuran 70 vuotta ansiokasta toimintaa metsästyksen, riistanhoidon, kenneltoiminnan ja ammunnan parissa on kunnioitettava saavutus. Kiitoksen tästä ansaitsette te, seuran aktiivinen ja aikaansaava jäsenistö. 70 vuoden aikana moni asia on varmasti seuran toiminnassa muuttunut tai hioutunut toiseen muotoon. Kyky...
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat SAUL:n polkujuoksun SM-mestaruudet ratkottiin Virtain Torisevan maisemissa. Kisaan osallistui lähes 80 juoksijaa Virtain Urheilijoiden hiihto- ja suunnistusjaosto järjestivät lauantaina (6.7.) ensimmäisen kerran Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL:n) polkujuoksun SM-kisat Torisevan jylhän kauniissa maastossa. Kisa saatiin vielä läpi melko mukavissa sääolosuhteissa, sillä rankka-sateet olivat hellittäneet otteensa...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
16.6 ° C
17.2 °
16.6 °
100%
2.6kmh
0%
su
24 °
ma
25 °
ti
21 °
ke
14 °
to
15 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450