Hälytys tellisuushallipalosta Vetelin Koulutiellä Keski-Pohjanmaalla,tuli alueen pelastuslaitokselle iltapäivällä hieman kello kahden jälkeen. Palopaikalla on tällä hetkellä 20 pelastuslaitoksen yksikköä sammutus- ja raivaustehtävissä.
Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrottiin sammutuskohteina olevan ison teollisuusrakennuksen kattorakenteet.
Palo kestänyt jo lähes kolme tuntia ja se jatkui edelleen. Pelastustoimen päivystäjän mukaan henkilövahingoilta on toistaiseksi...
Etelä-Pohjanmaan aluehallituksen kokous järjestettiin maanantaina 15.8.2022. Aluehallitus avaa virkoja sisäiseen hakuun.
Aluehallitus päätti, että johtaja- ja päällikkötasoisia virkoja avataan sisäiseen ilmoittautumismenettelyyn. Päätös koskee pääsääntöisesti jo olemassa olevia virkoja sairaanhoitopiirissä sekä yhteistoiminta-alueilla. Virkojen toiminta-alue laajenee nyt koko hyvinvointialuetta koskevaksi. Täysin uusi viroista on ainoastaan valvontapäällikön virka,...
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 15.8.
Kunnanvaltuuston päätösten toimeenpano
Kunnanhallitus toteaa, että
1. valtuuston 02.05.2022 tekemät päätökset § 8-13 ja 15-17 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi, eivätkä muutoinkaan ole lakien tai asetusten vastaisia, joten valtuuston päätökset hyväksytään täytäntöön pantaviksi.
Koska § 14 on tehty valitus...
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä 15.8.2022
Osana elinvoimapoliittisen ohjelman laatimista on päätetty valmistella energiapoliittiset linjaukset, liittyen eri energiamuotojen tuotantoon ja käyttöön. Työssä valmistellaan mm. tuuli- ja aurinkovoiman sekä biokaasun tuotantoon liittyviä kaupungin linjauksia ja eri energialähteiden käyttöä. Kaupunginhallitus nimesi tähän työhön ohjausryhmän, jossa ovat kaupunginhallituksen puheenjohtaja sekä...
Vietä ikimuistoinen yö Nuku yö ulkona -tapahtumassa Ähtärin Honkiniemessä elokuun viimeisenä viikonloppuna.
Suomen Latu haastaa seitsemännen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona elokuun viimeisenä lauantaina. Suomenselän Samoilijat ry järjestää kaikille avoimen jamaksuttoman Nuku yö ulkona -tapahtuman Ähtärin Honkiniemessä (Honkiniementie 150)upean luonnon helmassa lauantaina 27.8....
Pandat ovat eläinmaailmassa vaikuttavan isokokoisia karhuja, joilla on voimaa paljon enemmän kuin kellään meistä.
Siitä huolimatta ne ovat etenkin äänille ja muutoksille herkkiä, jonka takia olemmekin aina ottaneet melutasot huomioon kaikessa tekemisessämme ja vierailijatkin nauttivat pandatalon rauhallisuudesta.
Tiineys ei ole vielä varmistunut
Kuten muutamana edellisenä keväänä, tänäkin...













