Uusivuosi2026_AI
Maanantai 16.3.2026 | Ilkka
Lapualla Teorantiellä syttyi rakennuspalo kolmen aikaan tänään iltapäivällä. Kaksikerroksisessa kerrostalossa syttyi yhdessä huoneiston olohuoneessa palo ja asunnonhaltija toimitettiin sairaalahoitoon Seinäjoelle, samalla ensihoito tarkasti useita henkilöitä. Talon asukkaan nopea reagointi ehkäisi enemmän vahingon syntymisen. Huoneisto kärsi savu- ja vesivahinkoja. Yhtä lukuun ottamatta asukkaat pystyivät palaamaan asuntoihinsa.  
Ähtärin eläinpuisto on ollut mukana vuonna 2016 aloitetussa MetsäpeuraLIFE-hankkeessa, jonka keskeisimpiä tavoitteita on ollut palauttaa laji sen alkuperäisille esiintymisalueille eteläiselle Suomenselälle. Kuten suunniteltiinkin, viimeisetkin 39 metsäpeuraa vapautettiin luontoon totutustarhasta heinäkuun aikana. Nyt jäljellä on enää loppuraporttien tekemistä, ja päättäjäisiksi vuoden 2023 kesällä järjestettävä MetsäpeuraLIFE -hankkeen loppuseminaari osana...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Nyt eletään ennätyksellistä marjakesää "miesmuistiin". Näin voidaan todeta jo nyt mansikan, hillan ja mustikan runsauden perusteella. Myöskin tärkeimmän vientimarjamme, puolukan suhteen saamme iloita näillä näkymin suuresta kypsymisen määrästä. Mustikkaa metsät ovat suorastaan sinisenä mattona. Ja ne ovat kypsyneet lähes jokaisella alueella poimittavaksi, Lappia...
IMTA:n Model of the Year kilpailu on maailman suurin mallitapahtuma, jossa ympäri maailman tulleet mallit kilpailevat. Kilpailijat Cia-Catharina Iso-Tuisku, Valtteri Holkkola ja Enni-Sofia Mäkelä selviytyivät loistavasti ja samalla tekivät suomea tunnetuksi ympäri maailman. Kilpailijoiden matka kohti suurta mallimaailmaa eteni isolla harppauksella.  Cia-Catharina Iso-Tuisku sijoittui Junior Model of the...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtolaisen Arto Ala-Heikkilän "tekeleitä" on vielä mahdollisuus käydä katsomassa Virtain kirjastossa perjantaihin (29.7.) saakka.   Kappalemäärältään, pienikokoisia töitä on runsaasti näytteillä. Esillä on akvarellejä ja sarjakuvia. Virtain kirjasto on auki ma-to klo 10-18 ja pe 10-16. -jr  
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupungin liikuntasihteeri Sanna Vilen luonnehtii maanantaina (25.7.) käynnistyneen lasten rantauimakoulun osanottajamäärää yllättävän suureksi. -Uimakouluun ilmoittautui 16 lasta ikähaarukalla 4-7 vuotta. Kiinnostus uimakoulua kohtaan on ollut vuosien varrella melko vaihtelevaa. Muutama vuosi sitten useammassa ryhmässä järjestettyyn tapahtumaan osallistui vain kymmenisen lasta. -Tällä kertaa kaikki osallistujat...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
1.6 ° C
1.6 °
1.2 °
90%
3.1kmh
100%
ti
2 °
ke
5 °
to
6 °
pe
5 °
la
6 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450