Edellisen 12.8. annetun tiedotteen jälkeen Järvi-Pohjanmaan alueella ei ole todettu uusia koronatartuntoja. Järvi-Pohjanmaan alueella on todettu yhteensä 152 positiivista koronapotilasta koko epidemian aikana.
Eristykseen tai karanteeniin alueellamme on asetettu yhteensä noin 20 henkilöä. Viime viikolla tiedotettuihin altistumispaikkoihin ei ole tullut lisäyksiä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määräsi...
Seinäjoen keskussairaalassa perushälytys ammoniakkivuodon takia
Atrian Seinäjoen tehtaalla sattui varhain maanantaiaamuna 16.8.2021 ammoniakkivuoto, jonka johdosta Seinäjoen keskussairaalaan tehtiin perushälytys. Kolmiportaisen suuronnettomuusohjeen mukaisesti perushälytys tehdään kun loukkaantuneita on 6-15.
Myrkylliselle kaasulle altistui 30 henkilöä, joista 19 kuljetettiin jatkohoitoon sairaalaan. Altistuneet olivat lieväoireisia. Muutamia ennalta suunniteltuja ajanvarauksia peruutettiin...
Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokuntaryhmän vastaava Mikko Savolan mukaan kansainvälisen yhteisön on kannettava vastuunsa myös Afganistanin vallanvaihdoksen jälkeen, ettei Afganistanista muodostu terrorismin, huumekaupan leviämisen ja alueellisen epävakauden alustaa.
- Afganistanissa saavutettiin kahden vuosikymmenen ajan merkittäviä edistysaskelia yhteiskunnallisessa kehityksessä, naisten ja tyttöjen aseman...
Vietä ikimuistoinen yö Nuku yö ulkona -tapahtumassa Lehtimäellä elokuun viimeisenä viikonloppuna
Suomen Latu haastaa kuudennen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona elokuun viimeisenä lauantaina. Suomenselän Samoilijat ry järjestää kaikille avoimen Nuku yö ulkona -tapahtuman Lehtimäen Muilusenpuron kankaalla, hämyisän luonnonvaraisen puronnotkon läheisyydessä lauantaina 28.8. klo 15...
- Yrityksemme eri osiot ovat laajentuneet huomattavasti viime vuosina, joten teatterin osalta vetovastuu vaihtuu, kertovat Wanhojen Wehkeiden yrittäjät Merja Välilehto ja Jari Lasonen.
-Heitimme ilmaan kysymyksen ottaisiko Viihdytysryhmä Vartiossa vastuun teatteri puolesta, kertoo Merja. -Vartiossa ryhmä (Jukka Paananen, Jarkko Järvenpää, Tarja Kultavuori ja Arja Piilo)...
Viimeisiä lankkuja kiinnitetään Soinin urheilukentän katsomorakennuksiin, juoksuradat ovat valmiit. Kenttä odottaa kovia kilpailuja.
Hankekoordinaattori Kari Laasala kertoo, hankkeen tavoitteena on ollut rakentaa lähiliikunta-alue, jonka keskeinen sijainti mahdollistaa eri ikäryhmille monipuolisen ja turvallisen liikunta-alueen. Lasten liikunnan kasvattaminen kaikin keinon on Soinin Sisu ry:n tärkeä tavoite. Hyvät...