Teatteriryhmä Nästyyki esittää "Aikamatkan" ke 12.7 klo 18.00 Lehtimäen kotiseututalolla, Suokonmäellä.
Aikamatka kuljettaa musiikin ja puvustuksen myötä teatteriyleisön aina 1920-luvulta 2000-luvulle asti.
Aikamatkan juontaa ja tietokilpailut pitää Seppo Koivisto Vimpelistä. Musiikista ja sen sovituksista vastaa Marko Penninkangas Alajärveltä. Arja Tikkanen laulaa ja on tehnyt myös laulujen...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Koko perheen juhlaksi hienosti suunniteltu Vaskiveden kesäjuhla kokosi lauantaina Myllyniemeen runsas-lukuisen yleisön, runsaat 400 kävijää.
Lapsille ja aikuisille oli tarjolla monipuolista nähtävää ja tekemistä, puhumattakaan yhdessä olon tärkeästä merkityksestä.
Myllyniemen rantalavan läheisellä pellolla sai nostalgisesti katsella ja ihailla vanhoja traktoreita ja autoja, joita oli...

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Alavuoden Yrittäjät Ry:n, kaupungin ja yhteistyö-kumppanien toimesta järjestettiin Ryskööt-markkina-tapahtuma jo 34 kerran. Markkinameininki ja moni-puolinen ohjelma on aina kerännyt tuhansia kävijöitä.
Väkeä on saapunut omalta paikkakunnalta, lähialueelta ja kauempaakin. Tuttujen tapaaminen onkin ollut arvossaan, muualle muuttaneiden taholta.
Joinakin kesinä, oikein kurjan sään vallitessa on...
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Alavuden Rysköillä julkistettiin ja palkittiin tuurilainen Lasse Saarenpää, LatenKone Oy:n yrittäjä vuoden 2023 Ouran Äijä palkinnolla.
Palkitsijoina toimivat eduskunnan vpj., kansanedustaja Paula Risikko, Alavuden kaupunginhallituksen vpj. Lasse Anttila ja Alavuden Kehitys Oy:n johtaja Ulla Björn.
Lasse Anttila selvitteli Lasse Saarenpään, tähän mennessä menestyksestä yrittäjänuraa,...
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus
Alavuden Yrittäjä ry:n toimiessa pääjärjestäjänä nautitaan Ryskööt- markkinatapahtumasta perjantaina ja lauantaina 31.6.-1.7.2023.
Tarjolla on markkinamyyjillä tavaraa ja nautittavaa laidasta laitaan. Monipuolista ohjelmaa ja osallistumista on lisäksi kaiken ikäisille, kaupungin keskustaan sijoittuvilla markkinakaduille ja Huhtalavalla sekä Kirkkojärvellä.
Yrittäjäyhdistyksen ohella on rysköiden taustavoimina mukana myöskin kaupunki,...


Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Viidennen kerran järjestettävät MuksuFestarit ovat täydessä vauhdissa Virroilla. Koko viikon kestävä tapahtuma polkaistiin käyntiin maanantaina ja tiistaina.
Virtain Laivarannassa järjestetyllä uimakoululla. Helteinen sää suosi uimakoululaisia, joita oli ennakkoon ilmoittautunut 21. Keskiviikkona oli uimakoulun oppilailla mahdollisuus tehdä merkkisuorituksia ja rannalla kisattiin myös hiekkalinnojen rakentamisesta.
Noin...