Ähtärissä ja Töysässä – KÖPÖTELTIIN KESÄYÖSSÄ 39 KERRAN

0
Jorma Toopakka paisteli köpöttejöille monta kiloa makkaroita (Kuva:Pentti Hautala)

Pentti Hautala/J-Pnews
ÄHTÄRI/TÖYSÄ

Vuodesta 1983 alkaen on ennen juhannusta kuntoliikuttu ”Kesäyön Köpöttely”. Järjestäjinä ovat toimineet Suomen ladun paikallisyhdistykset Suomenselän Samoilijat ja Töysän Talsijat. – Samoilijoiden toiminta-alueseen kuuluvat Ähtärin lisäksi Lehtimäki ja Soini. Kaikilta paikkakunnilta oli myöskin nyt köppöttelijöitä.

Pitkään jatkuneeseen,yhteiseen luontoliikunnan historiaan,ei tehty nyt koronaikanakaan poikkeusta. Vähä-Mantilanjärven rantamaisemiin, Ähtärin ja Alavuden rajamailla sijaitsevalle nuotiopaikalle kokoonnuttiin 39. kerran.
Ähtäristä ja Töysästä käveli ja pyöräili hellesäässä nelisenkymmentä henkilöä, naapurikaupunkien eri kyliltä sekä kauempaakin. Jokainen joutui kuitenkin loppumatkan jalkaisin köpöttelemään.

Köpöttely nimi juontaa alkuaan siitä, kun ensimmäisten 12-vuoden aikana jokainen osallistuja kaveli Ähtärin Kellomäestä ja Töysän keskustasta nuotiopaikalle. Marssimatkaa kertyi edestakaisin 15-18 kilomeriä. Etäämmältä talsineet ehtivat kotiin vasta aamuyöllä.

Kitukylän naapurukset saivat nyt retkeillä oman, entisen Mutkan koulupiirin alueen nuotiopaikalla: Antti Mantere, Terho Vilmilä ja Pirkko Raja-aho. (Kuva:Pentti Hautala)

39-vuoden aikana on koettu monenlaista säätä. On ollut hellettä ja ukonilmaa sekä alle 10-asteen sadesäätä. Nytkin helle helpotti ja pitempimatkaiset kasteli sadekuuro, vielä iltamyöhällä ennen kotiin ehtimistä.

Talsijoita on aikaisempina vuosina ollut mukana huomattavasti enemmän kuin Samoilijoita. Nyt tapahtui toisin ja ähtäriläiset olivat hieman isommalla joukolla liikkeellä. Puheenjohtaja Ulla Sisko Toivonen on saanut uutta intoa yhdistyksen toimintaan. Se näkyi nyt tässäkin tapahtumassa.

Nyt ei metsäpalovaroituksia ollut ja niinpä nuotio satiin sytyttää ilman erikoisjärjestelyjä. Varoitustilan aikana on muutamana kesänä ollut käytössä kaasukeitin kahvinkeitoon. Yhtenä vuonna köpöteltiin noin kilometrin päässä sijaitsevalle moottorikelkailijoiden mökille Potaskakorpeen.

Iltakahvit maistuivat korppujen kanssa Mantilajärven rantamaisemissa. (Kuva:Pentti Hautala)

Talsijoiden hallituksen jäsenellä Jorma ja Kaisa Toopakalla on kesämökki Vahä-Mantilajärven rannalla. He hoitivat myös isännyyden ja emännyyden. Talsijat kustansivat kaikille nuotiomakkarat ja nokipannukahvit korpujen kanssa. Mehua nautittiin janojuomana.


 

JÄTÄ KOMMENTTI