Kahdeksannet KesäVirratSoi-musiikkijuhlat käynnistyivät eilen torstaina (14.7)

0
Keijo Leppänen (vas.) ja Hannu Kiiski.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Järjestyksessään kahdeksannet KesäVirratSoi-musiikkijuhlat polkaistiin käyntiin eilen torstaina (14.7.) perinteisesti Virtain seurakuntatalolla järjestetyllä avajaistapahtumalla.

Tilaisuuden juontamisen ja yhteiskeskustelut veti tuttuun, taidokkaaseen tapaan MTV 3:n uutisankkuri Keijo Leppänen. Hän kertoi olevansa iloinen saadessaan olla kotiseudullaan viidennen kerran mukana tässä tapahtumassa. – KesäVirratSoi-musiikkijuhlat on perinteisesti koonnut kesävirtolaiset, nykyiset virtolaiset, turistit ja klassisen musiikin ystävät yhteen heinäkuun puolessa välissä.

Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Hannu Kiiski kertoi haastattelussa, että hän on jäämässä eläkkeelle Sibelius-Akatemian musiikin lehtorin virasta kahden viikon päästä neljän-kymmenenviiden ja puolen vuoden työrupeaman jälkeen.

– Tämä riittää työpanokseksi yhdelle henkilölle. Elämä lyhyt ja taide pitkä. Tämänkertainen tapahtuma on retrospektiivinen näyttely urastani. Eläköitymiseni johdosta halusin koota ystäväni ja kollegani eripuolilta maailmaa tänne Virtain juhlille soittamaan yhdessä.  Tästä syystä tämä on erityinen juhla minulle. Täällä esiintyy sekä vanhempia että nuorempiakin soittajia ja sekä myös omia oppilaitani. Kaikki he ovat maailmanluokan tekijöitä. Omasta mielestäni, etukäteen ajatellen tulossa huikeat musiikkijuhlat, arvioi Hannu Kiiski.

Nuoret sellistit Iiris Piri (vas.) ja Maria Morfin Venäläinen musisoivat KesäVirratSoi-musiikkijuhlien avajaistapahtumassa seurakuntatalolla. Säestäjänä toimi Valeria Resjan.

Hannu Kiiski avasi musiikin vaikusta maailman tilanteeseen peilaten niin, että kuinka suuri vaikutus musiikilla on yhdistää ihmisiä ja yhdessä luoda jotain hyvää. -Sitä nyt tämä maailma tarvitsee. Tällä KesäVirratSoi-tapahtumassa tämä ajatus toteutuu.

Tomas Hedenborg kertoi, että lippuja löytyy vielä musiikkijuhlien eri konsertteihin. Ainoastaan juhlien päätöskonsertti. jossa esiintyy Apocalyptica. Virtain kirkossa sunnuntaina (17.7.), on lähes loppuunmyyty.  Seurakuntatalon musiikkijuhlien avajaistapahtumassa musisoivat nuoret sellistitähdet Iiris Piri ja Maria Morfin Venäläinen säestäjänään Valeria Resjan.

Tomas Hedenborg avasi yleisölle juhlien järjestelyjä ja tapahtumia.

KesäVirratSoi-musiikijuhlien konserttipaikkoina toimivat Virtain kirkko, yhtenäiskoulu ja Vaskiveden Myllyniemen lava. Nelipäiväisen tapahtuman järjestää Virtain Musiikkiyhdistys ry.-jr


 

JÄTÄ KOMMENTTI