Virtain vastasyntyneille villasukat

0
Neuvolan terveydenhoitaja Kristiina Selkee luovutti Mari Mäntysalmen ja Simo Hautasen tyttövauvalle esimmäiset villasukat. (JR)

Jarkko Ruohola/J-Pnews
Virrat

Eläkeliiton Virtain yhdistys lahjoitti Virtain neuvolalle laatikollisen villasukkia jaettavaksi vastasyntyneille maanantaina. Kauniin valkoisten ”jatsarisukkien” parissa on ahkeroinut viidestä kuuteen innokasta kutojaa.

Sukkaidean ”äiti” Kirsti Maununen kertoi, että  sukkatouhu lähti liikkeelle siitä, että meidän porukasta joku sai neljännen perillisen ja lupasin, että  minä voin kutoa sille sukat.  – Kiva, kun olet muillekin kutonut, oli vastaus.

Sitten katselin lankakoria ja enkä muistanut, että minulla on tuollainen ohje, miten sukat tehdään, sillä sukillakin on oma tarinansa. Luin sen tarinan kahteen kertaan.

– Meillä on samanlainen tilanne Virroilla kuin tarinassakin, että rata on poikki. Jospa nämä pienet, sukan saajat  pääsisivät joskus junalla matkustamaan, toivoo Kirsti Maununen.

Junasukan tarina:

Tämän sukan sydämmellisen ja mieleenpainuvan tarinan kertoi meille Eila Turenius neulekoulussa Kaarakan talossa. Alkuperäiset valkoiset sukat ovat Terttu Latvalalla varmassa tallessa. Terttu Latvalan äiti Kerttu Latvala oli matkalla kahden kuukauden ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana. Kerttu Latvala neuloi elämänsä aikana useita satoja sukkia tällä samalla mallilla, uudet sukat aina kun tuttavapiiriin syntyi uusi vauva. Myös Terttu Latvala on neulonut yli 200 paria ja Eila Tureniuskin yli 50 paria. Paitsi että sukka on kaunis katsella, pysyy se erittäin hyvin lapsen jalassa.
Kaupunginjohtaja Juha Viitasaari sanoi, että tämä sukkaprojekti on kaupungin käynnistämään elinvoimapakettiin hieno jatke.

– Tämä yhteisöllinen osa koetaan lämpimämmäksi kuin pelkkä kaupungin osallistuminen. Yhdistyksen puitteissa tehtävällä työllä on iso itseisarvo, jota ei voida mitata. Todella hieno ele yhdistykseltä. Olemme tyytyväisiä sille, että koetaan yhteistä huolta ja halua siitä, että on hyvinvoivia kuntalaisia.

-Viime vuonna syntyvyys lähti nousemaan. Lapsia syntyi 36. Edellisen vuoden lukumäärä oli 27. Toivottavasti tällaisien huomionosoituksien avulla voidaan lisätä lapsiystävällisyyden profiilia, että tänne ovat perheet halukkaita sijoittumaan, toivoi kaupunginjohtaja Viitasaari.

Ensimmäiset sukat sai vastaanottaa Mari Mäntysalmen ja Simo Hautasen kuukauden vanha tyttövauva.  Mari Mäntysalmi kiitti sukista.

– Tuntuu mukavalta, että konkreettisesti huomioidaan. Sukat ovat tosi hyödylliset ja niitä tarvitaan.  Tosi mukava ele ja hyvältä tuntuu. Täällä on hyvä kasvattaa lapsia, koska tuntuu, että  esimerkiksi neuvolapalvelut ovat paljon yksilöllisempiä kuin isoilla paikkakunnilla. Tuntuu kotoiselta käydä neuvolassa. Kun tulee uusi koulu ja on tehty uusi päiväkotikin ja näihin asioihin on panostettu, niin saa mielenrauhan, että täällähän on hyvä kasvattaa lapsia. -jr


 

JÄTÄ KOMMENTTI