Kansanedustaja Mäenpää ehdottaa perheenjäsenpykälää uuteen ajokorttilakiin

0
Alle 18-vuotiaiden ajo-oikeus ja onnettomuuslukemat puhuttavat päättäjiä.

Viime tiistaina (10.5.) käsiteltiin eduskunnassa lähetekeskustelussa hallituksen esitystä ajokorttilain muuttamisesta. Jossa ydinasiana on se, että 17-vuotias voisi huoltajan suostumuksella saada B-luokan rajoitetun ajo-oikeuden.

Ajoikeuden, joka ei olisi voimassa kello 00─05. B-luokan rajoitettu ajo-oikeus oikeuttaisi kuljettamaan kuljettajan lisäksi vain yhtä matkustajaa. Rajoitukset olisivat voimassa siihen asti, kun kuljettaja täyttää 18 vuotta. Perussuomalaisten ilmajokelainen kansanedustaja Juha Mäenpää pitää ajatusta esityksen taustalla hyvänä, mutta näkee siinä ongelmakohtia.

Mummolaan vain yksi vanhempi kerrallaan?

Edustaja Mäenpää ihmetteli erityisesti alaikäisen esitettyä oikeutta kuljettaa vain yhtä matkustajaa. Tämä loisi kummallisia tilanteita perheiden sisällä, mikäli kuljetettavana olisi vaikka molemmat vanhemmat, joilla jonkin vamman, kuten näkövamman, tai muun esteen takia ei mahdollisuutta ajamiseen olisi.

Pitäisikö ihan tosissaan äiti ja isä hakea vaikkapa mummolaan mentäessä erikseen vain siksi, ettei sääntö-Suomi anna oikeutta kuljettaa kuin vain yhtä matkustajaa? Aivan turhaa rahan ja luonnon kuluttamista, kummasteli Mäenpää.

Minulle soitti hyvä ystäväni, joka on näkövammainen, hänen vaimonsa on näkövammainen, ja heidän elämänsä on ollut erittäin paljon helpottumassa nyt, kun heidän jälkikasvunsa on täyttämässä 17 vuotta. Ja ymmärrätte varmaan, minkälainen tilanne siellä nyt tulee, eli jos kyytiin ei saa ottaa kuin yhden, niin silloin ei pysty menemään isän ja äidin kanssa mihinkään, vaan sinne mennään ensin isän kanssa ja sitten äidin kanssa ja ajellaan edestakaisin. Eli ehkä tähän olisi hyvä ottaa jonkinlainen perheenjäsenpykälä tai joku muu tämmöinen, joka vammaisia tai näkövammaisia ihmisiä suosisi, jatkoi kansanedustaja.

Liukkaalla-ajo ensisijaisesti ajoharjoitteluradalla, toissijaisesti simulaattorilla

Esityksen mukaan kuljettajaopetusta täydennettäisiin lisäämällä ajokortin suorittajalta vaadittavan turvallisuuspainotteisen riskientunnistamiskoulutuksen laajuutta ja vaatimuksia. Liukkaalla ajamisen ajo-opetus tulisi suorittaa pääsääntöisesti ajoharjoitteluradalla.

Lisäksi uuden kuljettajan ajokieltoon määräämiseen liittyvä koulutus ulotettaisiin koskemaan nykyisten moottoripyörän ja henkilöauton ajo-oikeuksien lisäksi mopon, kevyen nelipyörän ja traktorin ajo-oikeuksia sekä poliisin väliaikaiseen ajokieltoon määräämiä kuljettajia. Edellä mainitun ohella lakiin lisättäisiin säännökset seuraamuksesta kuljettajantutkinnon teoriakokeessa vilppiin syyllistyneille. Liikenne- ja viestintävirasto asettaisi vilppiin syyllistyneelle kokeen suorittajalle ja tulkille kuuden kuukauden mittaisen kiellon osallistua teoriakokeeseen tai toimia siinä tulkkina. Nämä osat uudistuksessa ovat sinänsä lähtökohtaisesti ymmärrettäviä. Ydinongelmat on kuitenkin rakennettu holtittoman maahanmuuttopolitiikan saralla. Mielestäni kuusi kuukautta on sopiva rangaistus kokeen suorittajalle, mutta tulkille sopisi paremminkin kuusi vuotta, Mäenpää pamautti.

Uudistus voi johtaa vaaratilanteisiin

Liikenne- ja viestintäviraston poikkeuslupamenettelystä, jossa 17-vuotiaalle voidaan kokonaisharkinnan perusteella myöntää poikkeuslupa henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavan ajokortin suorittamista varten, luovuttaisiin.

Mediassa olleiden tietojen mukaan* liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) esittää uudistuksessa, että 17-vuotiaiden osalta nykyisestä lupamenettelystä luovutaan tarpeettomana, koska 90–95 prosenttia hakijoista saa lain perusteella luvan, selvensi Mäenpää.

–  Eikö kuitenkin tällainen lupamenettely ole aika hyvä väline hallita tilannetta? Se on varmasti jo itsessään toiminut pidäkkeenä ongelmatapausten osalta. Uudistuksen myötä mahdollisuuden valitettavasti saisivat nekin, joilla ei ole ehkä todellista tarvetta ajokortille, tai käytännössähän se johtaisi siihen, että kaikki hakevat korttia 17-vuotiaana, jatkoi ilmajokelainen kansanedustaja huolestuneena.

Mäenpää näkee yöllisissä aikarajoissa myös ennakoimattoman vaaranpaikan.

Niissäkin saattaa tulla semmoinen hankaluus, että jos huomataan, että kello lähestyy jotain tiettyä aikarajaa, niin sitten ajetaan kovalla vauhdilla sinne kotipihaan, että ei rikottaisi tätä yöllä ajamisen lakia. Tämä on vähän sama asia kuin rekkakuskeilla, eli nopeus saattaa kasvaa tietyissä tapauksissa vaaralliseksi, jos liukkaalla pitää ehtiä kotiin ennen kuin työaika tulee täyteen, selitti Mäenpää.

Vähemmän lupahallintoa, mutta lisää sääntelyä?

Arvostelua saa kansanedustajalta kaiken päälle se, että vaikka lupabyrokratia näyttääkin vähenevän, luo uudistus taas jo nyt sääntö-Suomena tunnettuun maahan uusia velvoittavia normeja, joita pitäisi muistaa kaiken muun ohella.

Eikö maassamme ole jo riittävästi kaikenlaisia ohjeita ja säännöksiä, joita joutuu erilaisista oppaista ja viranomaispäätöksistä aina tarkistamaan? Kuinkahan kansalainen pysyy kärryillä näissä muutoksissa? päätti Mäenpää tuskastellen.

Ministeri suhtautui Mäenpään ehdotukseen myönteisesti

Edustaja Mäenpää nosti hyvin tärkeän asian esille. On ilman muuta olennaista, että tähän kokonaisuuteen liittyy sellaisia poikkeamia, esimerkiksi vammaisuuden perusteella, jotka voidaan ottaa huomioon. Uskon, että jokin menettely sille, että näitä rajoitteita voidaan erityisolosuhteissa lieventää, täytyy tietenkin tällaisessa kuviossa olla mukana, vastasi Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka(SDP) puheenvuorossaan ymmärtäväisesti Mäenpään esittämiin huoliin.


 

JÄTÄ KOMMENTTI