Katalysaattorit nyt ”kuumaa kamaa”, kamppeet kunnolla kiinni kesäliikenteessäkin!

0
Kun tämäkin ajoneuvosta irronnut kampe olisi osunut toiseen tiellä liikkujaan, seuraukset olisivat olleet huonot.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Polttoaineiden hinnan kovista korotuksista ovat kansalaiset kohisseet kevään ja kesän kuluessa. Mutta liikenteen vilkkautta katsellessa tulee pakostakin sellaiseen päätelmään, että menoliemi ei olisikaan vielä tarpeeksi kallista.

Kesälomaliikenteessä ajellaan maanteillä edelleen kaikenlaisilla menopeleillä. Suurkuluttavia autoja on monilla teillä jonoiksi asti. Ja usean talouden onneksi polttoaineiden hinnat on halvenneet viime päivien aikana jopa 50 senttiä litralta

Esimeriksi valtatie 18:ta on ollut vaikeuksia monesti päästä sivuteiltä. Eräskin puutavara-rekalla pääväylälle pyrkivä kertoi joutuneensa odottelemaan ajovuoroaan jonoon lähes 4-minuuttia! Tuurin kauppakylää vetää väkeä koti- ja ulkomailta.

Samanlaisia vaikeuksia valtatielle tullessa on myöskin traktoreilla päätielle pyrkivät kokeneet. Jopa menneitä kesiä useammin.

Kun kesän liikenteeseen otetaan käyttöön paljon sellaisia ajoneuvoja, jotka ovat talvet tallissa, niin niiden kunto- ja varusteet eivät ole aina parhaimmillaan kaikilta osiltaan. Yleisiä ovat ainakin esimerkiksi sellaiset tapahtumat, jolloin irtautuvat antennit, telineet, säiliöt, peräkärryn laidat asuntovaunujen lasit- ja muut varusteet. Eikä kovin harvinaista ole sekään, että autosta jopa pyöräkin lähtevät omille teilleen.

Usein näkee tien reunoissa ja läheisyydessä erilaisia esineitä. Autoista ja muista teillä liikkuvista ajoneuvoista irtoavat osat- ja lisävarusteet aiheuttavat myöskin muille vahinkoja sekä paljon vaaratilanteita. Niin ajoteillä liikkujille ja myös päätien läheisyydessä kevytväylää liikkuneet ovat kokeneet kipeää.

Itsekin olen ollut näkemässä ja kokemassakin lentävän peräkärryn laidan polkupyörän rikkomisen, auton pyörän ja peräkärryn irtoamisen, ison muovisäiliön lentämisen, suksitelineen -ja lähes yli kilon painoisen lautasantennin lennon ja hipaisun polkupyöräilijän olkapäähän jne.

Kaikkien meidän, erilaisilla ajoneuvoilla liikkujien pitäisi katsastaa ainakin kerran viikossa, kaikkien ulkopuolisten lisälaitteiden ja pakoputkienkin kiinnityksen. Vain ani harva meistä kuitenkin toimii näin.

ÖIDEN PIMETESSÄ KATALYSAAATORIT VAARASSA!

Ammattiaitoiset konnat työstävät, pikatunkin ja akkukäyttöisten leikkurien avulla katalysaattorin pois autosta nokkelasti ja nopeasi. -Näin siistiä on tihutyö ammattivarkailta, uudehkon töysäläisen auton putkityössä. Yksi katalysaattori saattaa sisältää arvometalleja jopa 1000 euron edestä !

Ettei käy kuten eräälle alavutelaiselle, kun ajoon lähtiessään ihmetteli auton kummallisen äänekästä käyntiä. Ja noin100-metriä ajettuaan kuuluikin kunnon kirskuntaa.

Erikoiset äänet johtuivat siitä, kun varas oli vienyt yön aikana autosta arvometalleja sisältävän katalysaattorin! Kierrätysalan yritykset maksavat niistä jopa 1000 euroa kappaleelta.

Katalysaattorin arvon saa selville, kun ottaa siihen merkityn koodinumeron ylös ja tiedustelee sen perusteella hintaa. Esimerkiksi kahdella ovaalisaumalla olevasta BMW katalysaattoristä saa ”romuna” lähes 450 euroa. Eli kannattaa kartanolla lojuneiden autojen arvo-osat ainakin kierrättää rahaksi, ennenkuin rosvot ehtivät.

Esimerkiksi Alavudella ja varsinkin Töysässä on katalysaattorien varkaudet lisääntyneet, kun niistä saattavat eurosummat ovat tulleet laajemmin tietoon.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI