Kraatterijärven Geopark kiinnostaa kansainvälisiä tutkijoita 

1
Pohjanmaan Helmi Kraatterijärvi, Lappajärvi (Kuva: Jukka Ketonen)

Kraatterijärven Geopark tarjoaa monia mielenkiintoisia tutkimusaihioita opiskelijoille ja varttuneimmille tutkijoille.

Hieman ennen koronapandemian alkua alueellamme ehti olla kolme kuukautta geologi Sanni Tiilikainen, joka tutki maailman harvinaisimman kiven, kärnäiitin, kemiallisen koostumuksen vaihteluja. Hän käytti kannettavaa XRF-tekniikkaa tehdessään yli 200 analyysiä kärnäiitin kemiallisesta koostumuksesta. Aiemmin näitä analyyseja on tehty vain kymmenkunta. Tiilikainen työstää tuloksista paraikaa pro gradu tutkielmaansa.

 

Timantteja…

Tällä hetkellä alueellamme on geologi Lakshika Palamakumbure Sri Lankasta kahden kuukauden ajan tutkimassa Vimpelin Lakeaharjulla mustaliuskeen esiintymistä kallioperässä. Mustaliuske sisältää grafiittia ja sen on todettu olevan Lappajärven kraatterissa olevien törmäystimanttien alkuperä. Aiemmin tätä ei ole kuvattu ja tarkemmin kirjoitettu, joten hänen tekemänsä löytö on geologisesti erittäin arvokas. Toisena tutkimusaiheena on avaruudesta saapuva pöly, jota hän on kolmena yönä kerännyt Nykälänniemessä.

Mikrometeoriitteja aurinkokunnan ulkopuolelta…

Alustavat tutkimukset osoittavat mikrometeoriittien saapumisesta ilmakehään ja maahan saakka. Tässä tullaan jatkossa tekemään yhteistyötä Hokkaidon yliopiston kanssa Japanissa, jossa on löydetty mikrometeoriitteja, joiden alkuperä ei olekaan omasta aurinkokunnastamme Mars ja Jupiterin planeettojen välisestä asteroidivyöhykkeestä vaan ulkoavaruudesta. Palamakumbure kirjoittaa paraikaa kahta artikkelia julkaistavaksi tieteellisessä aikakausilehdessä. Toiveena on, että Palamakumbure palaa alueellemme väitöskirjaa tekemään.

Maanjäristyksiä…

Uusimpana tutkijana on tämän viikon alussa aloittanut M.A. Jennifer Hällsten Helsingin yliopistosta. Hällstenin aiheen on Järvi-Pohjanmaalla vuonna 1979 tapahtunut maanjäristys. Maanjäristyksen syitä on etsitty ja tutkittu, mutta selkeää kuvaa ei ole vielä syntynyt. Teorioita maanjäristyksen syntymästä on monia alkaen Keski-Atlantin selänteellä tapahtuvasta mannerlaatan liikkumisesta aina meteoriitin törmäyksessä syntyneiden säteittäisten kallioperän ruhjeiden heikkouteen ja uudelleen järjestäytymiseen maan kohoamisen vuoksi.

– Olen erittäin kiitollinen, että pystymme tarjoamaan alueellamme sellaiset olosuhteet, että saamme tänne myös ulkomaalaisia tutkijoita, sanoo Asteroid and Impactite Research Academyn (AIRA) johtaja FT Heikki Mäkipää.

Kansainvälistä vuorovaikutusta…

AIRA toimii tutkijoiden ”kotipesänä”, jossa he saavat myös sekä tieteellistä että käytännön tukea ja opetusta omissa hankkeissaan. Yhtenä kannustimena on Lappajärven kunnan tutkijoille vuosittain myöntämä stipendi, jonka tarkoitus on kattaa tutkijoiden matkustus-, oleskelu- ja elinkustannukset alueellamme suoritettavan työn aikana.

Myös alueemme lukioiden kansainvälinen toiminta tulee tuomaan alueellemme opiskelijatason tutkijoita. Yhtenä esimerkkinä on Lappajärven Geolukion orastava yhteistyö Sapporon yliopiston lukion kanssa. Sapporon lukio on keskittynyt lukio-opetuksessa tutkimukselliseen lähestymistapaan. Samoin Evijärven lukion kemiakeskittyneisyys luo edellytykset kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön muun muassa Lappajärven veden erittäin hyvistä terveydellisistä ominaisuuksista. Vimpelin ja Alajärven pitkäaikainen yhteistyö japanilaisen Jiyu Gakuen lukion kanssa saa uusia ulottuvuuksia tutkimusorientoituneesta otteesta.

AIRA:n ja lukioiden toimintaa koordinoidaan elokuun alussa alkaneessa Vimpelin kunnan Järviseudun kansainvälisyyshankkeessa, jonka johtajana toimii kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli ja projektipäällikkönä FT Heikki Mäkipää.


 

Korona-kartta 700x

1 KOMMENTTI

  1. ”Samoin Evijärven lukion kemiakeskittyneisyys luo edellytykset kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön muun muassa Lappajärven veden erittäin hyvistä terveydellisistä ominaisuuksista.”

    Mitäköhän ne hyvät terveydelliset ominaisuudet on? Lappajärven vesihän on niin likaista ja ruskeaa että se vain juuri ja juuri löylyvedeksi kelpaa.

JÄTÄ KOMMENTTI