Alavuden kaupunki on perustanut Taito Etelämäen nimeä kantavan stipendirahaston ja kaupunginhallitus hyväksyi rahaston säännöt kokouksessaan keskiviikkona 27.3.2024. Rahasto on muodostettu alavutelaisen Taito Johannes Etelämäen merkittävästä testamenttilahjoituksesta, jonka Alavuden kaupunki sai viime vuonna. Testamentin ehtojen mukaisesti lahjoitukseen kuuluva kiinteä ja irtain omaisuus on realisoitu, ja rahavaroista...
Alajärven kaupungin tilinpäätös 2023 Alajärven kaupunki oli uuden edessä vuonna 2023, koska perusturvalautakunnan toiminta päättyi vuoden 2022 lopussa ja kaikki toiminnot siirtyivät Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle. Vuoden 2023 suunnittelu oli siten haasteellista, koska ei tarkkaan tiedettymitä muutos toisi mukanaan. Käyttötalous ja muu rahoitus Toimintatuotot v.2023 olivat 25,9 m€. Toimintakulut...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä 27.3.2024 Kaupunginhallitus hyväksyi Taito Etelämäen rahaston säännöt. Rahasto perustuu Taito Etelämäen testamenttilahjoitukseen, jonka hän halusi osoitettavan stipendirahastoon. Rahaston tuotto käytetään alavutelaisten musiikin opiskelijoiden tukemiseen. Kaupunginhallitus otti lahjoituksen kiitoksin vastaan, ja kunnioittaa rahaston säännöissä lahjoittajan toivetta. Kuntayhtymä Kympin yhtymähallitus on pyytänyt Alavuden kaupunkia nimeämään...
Soinin kunnanhallitus on nimennyt viime syyskuussa pidetyssä kokouksessaan Soiniin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän (HYTE-työryhmän). Työryhmään nimettiin kunnan johtoryhmän lisäksi yhtenäiskoulun rehtori, päiväkodinjohtaja, nuoriso-ohjaaja ja hyvinvointikoordinaattori. Lisäksi kunnanhallitus nimesi kunnanhallituksen edustajaksi työryhmään Juha-Pekka Keisalan. Työryhmä on nyt päässyt aloittamaan toimintansa ja kokoontui ensimmäisen kerran 15.3....
Vimpelin kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 25.3. KESKUSVAALILAUTAKUNTA, TARKASTUSLAUTAKUNTA, KUNNANHALLITUS, VEROTULOT, VALTIONOSUUDET, RAHOITUSTULOT JA -MENOT JA POISTOT V. 2023 / YLITYKSET JA ALITUKSET Kunnanjohtaja Sami Leijonanmieli Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle keskusvaalilautakunnan, tarkastuslautakunnan, kunnanhallituksen, verotulojen, valtionosuuden, rahoitustuottojen- ja -kulujen sekä poistojen ylitykset ja alitukset hyväksyttäväksi vuodelta 2023. Hyväksyttiin. VAPAA-AIKALAUTAKUNTA, V. 2023 YLITYKSET JA...