Tammikuun loppuun mennessä 25 kuntaa ilmoitti halukkuutensa tulla uuden museokeskuksen sijaintipaikkakunnaksi Vuoden 2020 alussa käynnistynyt hanke uuden Erä- ja luontokulttuurimuseon perustamiseksi on vastaanottanut ensimmäiset alustavat hakemukset kunnilta. Kiinnostus museota kohtaan osoittautui ennennäkemättömän suureksi ja hakemuksia tuli ympäri Suomea. Kaikkiaan 25 kuntaa ilmaisi halukkuutensa museon perustamiseksi. Hakemukset...
Alajärven kaupunginvaltuusto päätti muun muassa seuraavasti kokouksessaan 1.2. HALLINTOSÄÄNNÖN 87 §:N MUUTTAMINEN Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että hallintosäännön 87 § muutetaan kuuluvan seuraavasti: 87 § Valtuuston varsinainen kokous ja sähköinen kokous Valtuusto voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Ähtärin kaupunki on aloittanut Nuorisotyötä e-urheillen Ähtärissä -esiselvityshankkeen, jonka aikana tarkastellaan elektronisen urheilun mahdollisuuksia paikkakunnalla. Hanke toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMKin kanssa, joka on hyvin tuloksin kehittänyt elektronisen urheilun kenttää. Rahoituksesta vastaa alueen Leader-ryhmä Kuudestaan ry. Hankkeessa tarkastellaan e-urheilua digitaalisen nuorisotyön välineenä, e-urheiluun liittyviä tapahtumatuotannon...
Teksti ja kuvat: PENTTI HAUTALA/J-Pnews Alavus/Töysä BirdLife Suomen järjästämässä 16. Pihabongaus tapahtumassa 30.-31.1. kiinnosti talvilintujen tarkkailijoita lähes 13000 pihassa. Osallistujien määrä nousi runsaaseen 20000:een. Mukana oli 2-vuotiaista 90-vuotiaisiin. Eniten havaintoja tehtiin talitiasista, joita havaittiin lähes 100 000 yksilöä. Talitiaisia nähtiin melkein joka pihassa, kun näitä veikeitä ja...
PTV mansikkasumppa1
Lappajärven kunnanhallituksen päätökset 1.2. kokouksesta Määrärahamuutokset vuoden 2020 talousarvioon, esitys hyväksyttiin. Koulukeskuksen koulusihteerin toimen täyttäminen, esitys hyväksyttiin. Koulunkäynninohjaajan toimen täyttäminen, esitys hyväksyttiin. Perusopetuksen matemaattisen aineiden tuntiopettajan viran auki julistaminen, esitys hyväksyttiin. Haastatteluryhmään nimettiin Juho Korpelan varajäseneksi Johanna Savola. Rakennuskiellon asettaminen kaavoituksen ajaksi. Päätettiin siirtää asia teknisen lautakunnan valmisteltavaksi.