Jarkko Ruohola VIRRAT Virtain kaupunginhallitus päätti maanantaina (1.11.) esittää kaupunginvaltuustolle nykyisen suuruista, 21,25 prosentin tuloveroa myös vuodelle 2022.  Kaupunginjohtaja Henna Viitanen kertoo, että ensi vuoden talousarviovalmistelua on tehty pitkälle siten että, tuloveroprosentti pysyy nykyisen suuruisena. Myös kiinteistöveroprosenttien osalta jatketaan samalla linjalla, että ne pysyisivät samansuuruisina kuin tänä vuonna....
Lehtimäentien varteen vireillä oleva laajakaistahanke etenee. Savolankylä ry:n Ähtärinrannan ja Riihimäen alueen, Elmonet Oy:n kanssa yhteistyössä toteutettava hanke on ylittänyt käynnistymiseen tarvittavan 60 liittymäsopimuksen rajan. -Kiitos kyläläisille, kesäasukkaille ja kaikille tähän mennessä mukaan lähteneille. Nopeat tietoliikenneyhteydet tulevat tarpeeseen alueemme elinvoiman, etätyömahdollisuuksien ja yritystoiminnan edellytysten parantamiseksi,...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Vimpelin kunnanhallitus päätti kokoksessaan 1.11. seuraavaa: TULOVEROPROSENTTI VUODELLE 2022 Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2022 tuloveroprosentiksi päätetään 22,25 %. Perustelut: Kuntalain taloutta koskevia säännöksiä on muutettu uudessa kuntalaissa. Muun muassa alijäämän kattamisvelvollisuutta koskevaa sääntelyä on tiukennettu. Erityisesti konserninäkökulmaa on korostettu kunnan toiminnan ja talouden suunnittelussa ja...
Kyky-Betset - Jymy Aka  3-1 (15-25, 25-10, 25-16, 25-19) Lentopallon miesten 1-sarjan paikallisottelussa Kyyjärvellä vierailijajoukkue Nurmon Jymy Akatemia antoi kamppailun ensimmäisessä erässä kunnon jytkyn. Viimeisetkin ennakkoluulonsa olivat nurmolaiset karistelleet viimeistään Möksyn maakuntarajalla ja uudistunut Jymy tuli ja iski isäntiä "vyön alle". Nuoriso tinttasi ottelun eka erässä tauluun...
Pentti Hautala ALAVUS/ KUORTANE Alavuden ja Kuortaneen pääkirjostoissa oli koolla runsaasti, Norjan pohjoisen seudun rannikon luonnosta ja retkeilyelämyksistä sekä nähtävyyksistä kiinnostuneita. Niin naisia ja miehiä, jotka ovat aikaisemmin mainitulla alueilla liikkunet. Myöskin monia, jotka tulevaisuudessa retkeilyä sinne suunnittelevat. Moni varmasti saikin sytykkeen Norjan maisemiin suuntaamiseen tulevan kevään,...