Hautamäki Motorsport | Talvinen seikkailu lumimyräkässä Riihimäellä

0
(oik) JärvisUA:n Ville Hautamäki ja (vas) Ari-Pekka Hautanen (punaiset pipot) Keskellä luokan voitttaja Miikka Lavio

Teksti ja kuvat:Jari Kohonen

Auto Sorsa Riihimäki Ralli 5.2.2022

Ville Hautamäki–Ari-Pekka Hautanen Mitsubishi Lancer Evo IX 

Rallin suomenmestaruussarjan toinen osakilpailu ajettiin Riihimäellä. Pian 60 vuotta täyttävä Riihimäen Urheiluautoilijat ry isännöi kilpailua olosuhteissa, jotka olivat eteläsuomalaisittain poikkeukselliset. 

Lumipyry alkoi jo perjantaina, jolloin kilpailijat tutustuivat reittiin. Lisää hankaluuksia niin kilpailijoille kuin järjestäjillekin tuli taivaalta lauantaina. 

Sen saivat tuntea myös Ville Hautamäki ja Ari-Pekka Hautanen. Pienille ja ilman lumimyräkkääkin vaikeille teille lähdettiin kaikin puolin sekavissa tunnelmissa. Rovaniemellä tuhoutuneen moottorin takia valmistautuminen kisaan oli kaikkea muuta kuin normaali.

– Toki uusi moottori saatiin ajoissa nokalle ja auto oli jo maanantaina dynamometrissä säädettävänä, mutta siinä oli vielä aika paljon muita tehtäviä. Ajamaan en päässyt ollenkaan ennen tänne tuloa, Hautamäki sanoi.

Lähtökohtiin nähden kilpailu alkoi kuitenkin hyvin. Autokunta ajoi heti ensimmäiselle, äärettömän vaikealle erikoiskokeelle pohja-ajan. Kakkoselta alkaen tilanne kärjessä tiivistyi. Uuden autonsa myötä Jaakko Lavio ilmoittautui voittokamppailuun ajaen ennen iltapäivän huoltotaukoa vuorotellen pohja-aikoja Hautamäen kanssa. 

Kun rallista oli ajamatta kolme erikoiskoetta ja runsaat 30 EK-kilometriä, johti Lavio 2,1 sekunnilla. Lumipyryn alettua tauon jälkeen uudelleen Lavio repi eroa lisää. 

Pienet tiet sopivat eri autoille eri tavalla…

Sen saivat tuntea myös Hautamäki ja Hautanen. Pakka meni sekaisin monessa luokassa ja niin kävi myös Hautamäen kisaamassa SM2-luokassa. Yhdessä sarjatuotantoautojen kanssa kilpailevat pienemmät ja kevyemmät N5-autot tarjosivat yllättävän kovan vastuksen. Rallin lopun lumipyryssä asetelma vahvistui ja Lavio vei vaativassa kisassa omaksikin yllätyksekseen voiton. 

Hautamäki oli päivän seikkailun jälkeen kakkossijaankin kohtalaisen tyytyväinen. 

– Se oli nimenomaan seikkailu jo pelkästään kelin takia. Oli aika vaihtelevaa. Alku meni yllättävänkin hyvin, kun tosiaan ottaa huomioon, etten ennen kilpailua päässyt ajamaan ollenkaan. Ja sellainen erikoiskoe heti alkajaisiksi. Sinne tuli kuitenkin ihan hyvä aika, Hautamäki hymyili. 

Uuden N5-säännön mukainen, etuvetoisesta nelivetoiseksi muutettu erikoisauto on kaikilta osin täysin erilainen kuin jo tehtaalla nelivetoiseksi suunniteltu auto. Lavio löysi kuitenkin auton potentiaalin nopeasti. 

– Lavion Jaakolle ja Haatajan Pasille kaikki kunnia. Pojat ajoivat todella hyvän kilpailun. Rallin nopeimmallakin erikoiskokeella (EK5) he jäivät vain kolme kymmenystä, joten heillä oli tosi kova vauhti, Hautamäki kehui. 

– Kaksi viimeistä pätkää tuntui, ettei auto pysy yhtään tiessä kiinni. Renkaat olivat tosi hyväkuntoiset ja toimivat hyvin, joten siinä ei ollut mitään ongelmaa. En tiedä, ajoinko niin hullusti vai tuliko auton voimansiirtoon joku juttu, mutta vaikka auto olisi ollut normaali ajaa, luulen että kakkonen olisi tullut silti rintaan, Hautamäki arvioi.

– Kuopiossa koitetaan. Toivotaan, että siellä on kova, jäinen tienpinta, Hautamäki mietti.

Riihimäen kaltainen lumisadekaan ei ole ykköstoiveena. 

– Huollossa pojat teippasivat lisävalot (häikäisyn ehkäisemiseksi) jo lumisadetta varten. Kuutosen lähdössä revin teipit pois, mutta sittenhän sitä lunta todella alkoi tulla, Hautamäki päivitteli. 

– Kyllä siinä aika hukassa oltiin. Mutta ei kuitenkaan tehty isoja virheitä. Täältä oli pakko saada pisteitä, koska Rovaniemeltä tuli nollat, Hautamäki huomautti. 

Poikkeuksellisen lumiset Kanta-Hämeen olosuhteet tekivät kisasta haastavan (Kuvat: Jari Kohonen

Tuloksia:

1. Jaakko Lavio-Pasi Haataja Peugeot 1.01.45,8

2. Ville Hautamäki-Ari-Pekka Hautanen Mitsubishi 1.02.15,5 +29,7

3. Miika Vuokila-Mika Pyyny Mitsubishi 1.03.14,2 +1.28,4

4. Timo Mäenpää-Panu Plosila Mitsubishi 1.03.37,5 +1.51,7

5. Kari Hämäläinen-Tero Rönnemaa Toyota 1.07.35,3 +5.49,5

Pistetilanne 2/7: 

1. Miikka Vuokila 49

2. Erno Kinnunen 25

3. Jaakko Lavio 25

4. Juha Pasanen 20

5. Ville Hautamäki 18


 

PTV mansikkasumppa1

JÄTÄ KOMMENTTI