Lasten ja varhaisnuorten Sisuhuipentumasta Ankkureille viisi mitalia – Hanna Siirilä ”rohmusi” eniten !

0
Hanna Siirilä paransi seuraennätystä ja nappasi kultamitalin tyttöjen kiekonheitossa (Arkistokuva)

Alajärven Ankkurit /Sari Yli-Mannila /J-Pnews

Tämän vuoden Sisuhuipentuma kilpailtiin 22.-23.7.2023 Kurikassa, jossa noin 350 sisuikäistä (9-15v) taisteli Etelä-Pohjanmaan piirinmestaruusmitaleista.

Alajärven Ankkureista oli tällä kertaa, monen yhteensattuman vuoksi, saatu mukaan sinikeltaisia edustamaan tavanomaista pienempi joukkue. Kaikki yhdeksän mukana ollutta urheilijaa uurastivat kuitenkin ikäryhmissään useammassa lajissa.

Ennätyksiä ja sisupisteita

He tekivät 26 lajisuorituksessa kaikkiaan 12 omaa ennätystä ja toivat viiden mitalin lisäksi yhdeksän(9) sisupistesijaa. Sisupisteitä urheilijat keräävät sijoista 1-6.

Monen viime vuoden tapaan eniten mitaleja rohmusi Hanna Siirilä (14v), joka kilpaili yhdistetyssä 14-15v sarjassa ja otti kaikista heittolajeista mitalin: kiekosta KULTAA, moukarista ja kuulasta HOPEAA ja keihäästä PRONSSIA. Kaiken kukkuraksi kiekoheitossassa syntyi jälleen uusi seuraennätys ja se kirjataan nyt lukemiin 39,48 metriä.

Viidennen mitalin toi Aada Piispanen (14v) sijoittuen kolanneksi 300 metrin aitajuoksussa. Aada kisasi mainiosti myös 800 m juoksussa, jossa hän sijoittui viidenneksi sekä pituushypyssä jossa hän ponkaisi kuudenneksi.

Seuran tytöt puolustivat ja edustivat vahvasti Ankkureita Kurikassa.
Kuvassa: Emma Paalijärvi (T13) ja Olga Zhukova (T13)   (Kuva: Eucabeth Kivikangas)

Lisäksi Ankkuri-joukkueesta mitalin tuntumaan pääsivät upeilla suorituksillaan Kasper Huttula, joka oli 12-vuotiaiden poikien korkeudessa neljäs ja 60 metrin juoksussa viides. Linnea Piispanen taisteli 11-vuotiaiden tyttöjen 1000 m matkalla neljänneksi ja keihään heitossa sijoittumalla kuudenneksi. Emma Paalijärvi oli 13-vuotiaiden tyttöjen 200 metrin aitajuoksussa kuudes), Lumia Piispanen nappasi myös sijoituspisteitä 13-vuotiaiden tyttöjen 1000 metrin juoksussa sijoittumalla viidenneksi. Ensikertalaisena joukkuen matkassa ollut Hilda Turja leiskautti 9-vuotiaiden tyttöjen pituudessa viidenneksi. Hienosti urakoivat myös Olga Zhukova (T13) ja Ellen Piispanen (T9).

TULOSLISTAT TÄSTÄ LINKISTÄ: Tilastopaja

(Kuva: Eucabeth Kivikangas)

 

JÄTÄ KOMMENTTI