LENTIS | Kyky-Betset nousi Ykkössarjan finaaliotteluun voitoin 2-0!

0
Taktiikkapalaveri ottelun tuoksinnassa (Kuva:KyKy)

Kyky-Betsetin viikonlopun hurja rutistus lentopallon miesten Ykkössarjassa palkittiin. Sarjan ”lilliputti” joukkue taisteli itsensä viidennen kerran sarjan finaaliottelupariksi.
– Voidaan reilusti sanoa että makealta tuntuu, 17 kautta on tahkottu tällä tasolla ja nyt on mahdollista ottaa mestaruus ja suunnata eteenpäin, iloitsi Kykyn päävalmentaja Hannu Kalliojärvi voitokkaan välieräkamppailun jälkeen kotihallissa Kyyjärvellä.

Lauantaina (10.4.) menomatkalla Lempäälään oli joukkueesta jo aistittavissa jotain todella jännittävää. Pukukopin syövereissä alkoi valjeta, ettei tämä porukka ole kiinnostunut vielä kesälaitumelle jäämisestä. Jokaisen ilmeestä pystyi lukemaan tavoitteen. Lempo on aina ollut kova vastus ja sitä se oli tälläkin kertaa viikonlopun kumpaisessakin koitoksessa. Erien alku oli betonimiesten hallintaa, Lempo ei perääntynyt vaan ajoi aina kiinni etumatkat. Lempäälän Hakkarin hallissa vierasjoukkueen Ralfs Ozolins piiskasi soturinsa kuitenkin erävoittoihin 3-1.

Sunnuntaina (11.4.)  jatkettiin vuorostaan sääntöjen mukaisesti betonimiesten ”Kyy Yorkissa”. Isäntäjoukkueen valmennusjohdon arvion mukaan Lempo-Volleyn kollegat olivat ottaneet välierävastustajastaan selville jotain sellaista mihin isännät eivät pystyneet heti reagoimaan. Tuiki tärkeän kamppailun, tyrmäävääkin tyrmäävä alku ja eka erä keposesti Hämeen härkämaille pistein 14-25. Nyt jos koskaan maltti oli valttia. Peli pysyi hallinnassa ja Mika Mäntylä kaivoi valmentajan iloksi muutaman tärkeän puolustuksen, joista saadut pisteet kantoivat toivottuun etumatkaan ja lopuksi jättivät toisen erä näyttävästi kotiin.

Päävalmentaja Kalliojärven mukaan pitkällä tauolla painuttiin pukukopin uumeniin, koputeltiin viisaat neuvot ”koppaan” ja päätettiin kuka määrää tässä salissa. Näin saatiin, aina vakea ottelun kolmas erä, vuorovedoin vastustajan kanssa tahkoten kääntymään erän loppua kohdin kotijoukkueen eduksi. Oltiin erävoiton päässä finaalista.

Ei antanut  vierasjoukkueen päävalmentaja Esa Kunnari omilleen armoa, vaan otti kaiken irti sotureistaan. Nyt neljäs erä vuorostaan Lempolle. Katseet ja jäljellä olevat energiat suunnattuina lähdettiin keskinäisten kamppailujen ”perinteiseen” viidenteen erään.

Erän alkutahdit mentiin varoen ja tunnustellen. Tulee hetki, jolloin Ozolins astuu jälleen syöttöineen esiin ja kun betonimeisten torjunta hoitaa oman urakkansa, ollaankin jo nopsasti 10-6 karussa. Ei antaudu… Lempo soikoon! Sten Kruuda tulee ja syöttää 10-11 viiden tikin putken! Sitten, totta vieköön, Väliahon Mikko ottaa suitset omiin käsiin ja antaa työnäytön joukkueelle torjunnasta.  Roope Keskinen ja Jaakko Aninko alkavat ”matkimaan” Mikkoa, vastassa on nyt aito betoniseinä johon törmää Lempon hyökkäys. Ottelupallon viimeistelee ja torjuu, kuin kamppailun loppuhuipennukseksi, maisteri kapteeni Aninko yksikseen. Jo löytyivät betonimihiltä myös voitontanssin askeleet. Kyky -Betset finaaliin ja ”Olipa ne talkoot”, tuumii reportteri passari Huumarkangas Henkka.

– On aika kiittää loistavaa vastustajaa. Mitään ei jäänyt antamatta, Lempo taisteli. Kun on tälläiset panokset ja tälläiset soturit soisi edes yleisön paikalle. Kuka tietää vaikka vääntö olisi vieläkin hurjempaa. Toivotaan että jo seuraavalla kerralla katsomot ovat auki. Betonimiesten ”perheessä” on vielä kaikki auki ! Kiitos ja nyt TuTo:a haastamaan, kommentoi taistelun laannuttua kotijoukkueen päävalmentaja Hannu Kalliojärvi.

Joukkueiden parhaina palkitut: Kyky-Betset Roope Keskinen ja Lempo Tomi Rumpunen

Otteluisäntänä toimi Fysio Sillanpää, Päivi Sillanpää.

Kyyjärvellä parhaina palkitut: (vas) Roope Keskinen, KyKy ja Tomi Rumpunen, Lempo, Palkinnot luovutti Fysio Sillanpää, Päivi Sillanpää (KyKy)

Lempo-Volley – KyKy-Betset    1-3  (26-28, 16-25, 25-23, 21-25)
KyKy-Betset – Lempo-Volley    3-2  (14-25, 25-18, 25-21, 20-25, 15-12)


VÄLIERÄOTTELUN RATKAISUHETKET (Jaakko Aninko torjuu yksin Lempon hyökkäyksen)

 


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI