Pohjanmaan poliisi tutkii murhan yritystä Kurikassa – kolme otettu kiinni

0

Pohjanmaan poliisilaitoksen toiminta-alueella Kurikassa oli perjantaina (23.6.) iltapäivällä vakava henkeen ja terveyteen kohdistunut tehtävä. Tehtävä tuli poliisille iltapäivällä noin kello kahden aikaan. Tehtävällä oli useita poliisipartioita.

Tapahtumapaikalla selvisi, että yhtä miestä oli ammuttu. Ampumisen kohteena ollut mies sai vakavia vammoja, ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Ampuminen tapahtui talon pihamaalla Kurikassa.

Poliisi otti perjantain aikana kiinni kaikkiaan kolme henkilöä, joiden osuutta tapahtuneeseen selvitetään. Esitutkinta jatkuu asianosaisten kuulusteluilla. Poliisi tekee myös teknistä tutkintaa. Ampumista tutkitaan tällä hetkellä muun muassa murhan yrityksenä.

Poliisi on luvannut tiedottaa asiasta lisää myöhemmässä vaiheessa.

 


 

JÄTÄ KOMMENTTI