Viikko 19 | EPSHP:n tiedote – maanantai | Viikonlopun aikana vain 3 uutta tartuntaa

0
Sairaalanmäki aluetta

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonlopun 7.- 9.5.2021 aikana kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 836. Kaikki tartunnat liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin.

Viimeisen kahden viikon aikana todettiin yhteensä 30 koronavirustartuntaa (ilmaantuvuus 15,5/100 000 asukasta). Viikolla 18 tartuntojen määrä oli vain 11. Näistä karanteenissa sairastuneita oli seitsemän ja muutkin tartuntalähteet on saatu selvitettyä.

Sairaalahoidossa ei ole koronaviruspotilaita, eikä uusia koronaviruskuolemia ole todettu.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 105 396. Eilen tutkittiin 209 näytettä.

Koronatilannetta ja alueen rokotustilannetta voi seurata sairaanhoitopiirin koronasivustolla.

Alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin kokous on tällä viikolla poikkeuksellisesti keskiviikkona 12.5.2021 klo 15.00, jolloin Aluehallintoviraston uusi päätös toukokuun lopun kokoontumisrajoituksista on todennäköisesti tiedossa. Tämän takia annamme seuraavan tiedotteen koronatilanteesta ja Nyrkin päätöksistä kokouksen jälkeen.

Nyrkin kokouksessa tullaan ottamaan kantaa myös ylioppilas- ja muiden valmistujaisjuhlien järjestelyihin. Päätökset tulevat näkyviin myös sairaanhoitopiirin koronasivustolle.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI