Virtain kaupunginvaltuustolla pikakokous

0
Virtain kaupunginvaltuusto piti maanantai-iltana pikakokouksen. Kokous kesti vajaat 18 minuuttia.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain kaupunginvaltuusto käsitteli ja hyväksyi listalla olleet kymmenen asiaa vaajassa 18 minuutissa maanantai-iltana.

Valtuutetuista ainoan puheenvuoron kokouksessa käytti Pirjo Ala-Kaarre (ps.) antamalla kiitosta tarkastuslautakunnalle sen hyvin tekemästä työstä, kun valtuusto merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2022.Valtuusto päätti yksimielisesti ostaa kaksi määräalaa Perä ja Pukkivuori nimisistä kiinteistöistä 100.000 euron kauppahintaan. Määräalojen yhteispinta-ala on vajaat 30.000 neliömetriä. Hankintaan myönnettiin 100.000 euron määräraha.

Päätettiin perustaa määräaikainen omavalmentajan virka ja valtuutettiin kaupunginjohtaja sopimaan kustannusten jaosta Ruoveden kunnan kanssa. Yhteisen viran kokonaiskustannusarvio 46.000 euroa, josta Virtain osuus työajasta ja kustannuksista on 60 % eli 27.600 euroa. Vuoden 2024 talousarvio sisältää varauksen viran täyttämiseen.

Merkittiin tiedoksi vuoden 2023 talousarvion osavuosikatsaus elokuun lopun tilanteen mukaan. Tulosennuste on 800.000 euroa ylijäämäinen. Merkittiin sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.

Myönnettiin 25.000 euron lisämääräraha kaupungin Tyky-toimintaan.

Hyväksyttiin Tampereen Seudun työllisyysalueen yhteistoimintasopimus, suunnitelma palvelujen järjestämiseksi ja toimintailmoitus.

Hyväksyttiin Virtain keskustaajaman osayleiskaavamuutos esitetyn mukaisesti. jr


 

JÄTÄ KOMMENTTI