Virtain rakennusjärjestys uudistaminen tiedoksi

0
Samassa "laivassa" ollaan... (Kuva: Virrat kaupunki)

Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT

Virtain kaupunginhallitus päätti maanantaina merkitä rakennusjärjestyksen uudistamisen tiedoksi. Rakennusjärjestystä on valmisteltu pitkään ja se on ollut nähtävillä talvella. Rakennusjärjestyksestä jätettiin yhdeksän lausuntoa ja kaksi mielipidettä. Työstämistä jatketaan edelleen.

Myönnettiin poikkeuslupahakemus käyttötarkoituksen muutokselle. Kyseessä on lomarakennuksen muuttaminen vakituiseksi asunnoksi. Perustelut muutoksen hyväksymiselle oli selkeät.

Hyväksyttiin vuoden 2022 talousarvion laatimisohjeet ja annettiin ne hallintokunnille ja tytäryhtiöille toimenpiteitä varten.

Merkittiin tiedoksi vuoden 2021 talousarvion toteutuma 31.5. tilanteen mukaan. Talousarvio toteutunut ennusteen mukaisesti. Näillä näkymin ylijäämää oli vuoden lopussa 900.000 euroa. Verotulot ja valtionosuudet ovat toteutuneet hyvin. Työttömyysaste on kehittynyt oikeaan suuntaan.

Jaettiin aluetukea yhteensä 20.000 euroa. Hakijoita oli yhteensä 18. Valtuuston myöntämä 10.000 euron lisämääräraha aluetukeen ei ole vielä lainvoimainen, mutta se tuskin muuttaa jakoa.

Teknisen johtajan Jussi Lähteenmäen kuuden kuukauden koeajan päättyminen merkittiin tiedoksi.

Myönnettiin täyttölupa koulupsykologin viransijaisuudelle ajaksi 29.9.2021-11.8.2022.

Projektityöntekijälle myönnettiin täyttölupa 1.8.2021-31.10.2022.

Laitoshuoltajan toimelle myönnettiin täyttölupa ajalle 1.9.2021-31.7.2022.

Sosiaaliohjaajalle myönnettiin täyttölupa 1.8.2021. alkaen. Sijoituspaikka on Ruovesi.

Tytti Majaselle myönnettiin ero luottamustoimista.

Seuraavan kerran kaupunginhallitus  kokoontuu 9.8.2021 ja uusi valtuusto 16.8. -jr

 


 

JÄTÄ KOMMENTTI