Maanantai 5.5.2025 | Maini, Melina
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Alavuden kaupunki on huolehtinut mallikkaasti, omalta osaltaan järvien kunnostamisesta. Kaupunki on osallistunut lisäksi eri ELY:n hankkeiden kustannuksiin ja monista vesistöjen vaatimista pienemmistä töistä aivan omalla rahoituksella. Järvien rantojen kaivuutöiden ohella on kunnostettu myös jokia ja muiden vesiuomien toimivuutta. Lasketusaltaita, lietekuoppia, syvänteitä ja "taskuja"...
Eilen perjantaina Multiantie oli sohjoinen. Samaisen päivän päivällä Soinissa kulki myös aura-auto, joka puhdisti tien. Puhdisti väylän samalla kerralla niin perusteellisesti, että sohjon ja lumen lisäksi mukaan matkaan lähtivät muun muassa tienvarrella olevat kaksi yksityistä postilaatikkoa. Kansalaisen mukaan tien ja väylän auraajan on varmasti täytynyt...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Järvilakeuden kansalaisopiston Kuntoloikka-liikuntahanke tarjoaa ilmaista liikuntaneuvontaa liian vähän terveytensä kannalta liikkuville aikuisille Kauhavalla, Evijärvellä ja Lappajärvellä kevään aikana. Liikuntaneuvonnassa kartoitetaan elintapoja ja liikuntatottumuksia ja annetaan vinkkejä ja ohjeita kuinka lähteä liikkeelle. Tapaamisen aikana on mahdollisuus kehonkoostumusmittaukseen ja esimerkiksi liikkuvuuden testaamiseen henkilön niin halutessaan. Lappajärvellä on mahdollisuus myös...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Teemna: Alte Kameraden - Virroilta maailmalle ja maailmalta Virroille   Tämän vuotisten KesäVirratSoi-musiikkijuhlien (14.-17.7.) teemana on Alte Kameraden - Virroilta maailmalle ja maailmalta Virroille. Kahdeksatta kertaa järjestettävän tapahtuman päätöskonsertissa Virtain kirkossa esiintyy Apocalyptica. Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Hannu Kiiski on suunnitellut pitkän viikonlopun aikana toteutettavaksi...
Aikaisin perjantaina puolenyön jälkeen syttyi Kuortaneella Savikkotiellä tulipalo, jossa ulkorakennus / talli oli liekeisssä. Tuli tuhosi rakennuksen ja sen sisällä olleen irtaimiston kokonaan. Noin 500 nelion ulkorakennuksen mukana paloi muun muassa kaksi traktoria käyttökelvottomaksi. Paikalla olleen Etelä-Pohjanmaa pelastuslaitoksen sammutusyksiköt suojelivat tulelta yhden varaston ja hevostallin....
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain sivistyslautakunta päätti torstaina (7.4.) anoa kaupunginhallitukselta seuraavia täyttölupia varhaiskasvatuksen osalta Koivurinteen päiväkotiin. Ryhmäavustaja Koivurinteen päiväkotiin ajalle 1.8. 2022.-31.7.2023 varhaiskasvatuksen opettaja Otsolankadun yksikköön ajalle 1.8.2022-31.7.2023 ja kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa, toinen Koivurinteen päiväkotiin ja toinen Otsolankadun yksikköön ajalle 1.8.2022-31.7.2023. Fysiikan ja kemian lehtorin vakanssiin...
-mainos-
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
5.5 ° C
5.5 °
5.2 °
50%
2.6kmh
0%
ti
5 °
ke
6 °
to
6 °
pe
7 °
la
7 °
-mainos-
JKH-taksit