Jarkko Ruohola / J-Pnews
VIRRAT
Virroilla vietettiin keskiviikkona(20.10.) Virrat-päivää. Päivää on vietetty vuodesta 1997 alkaen. Tänä vuonna juhlapäivä osui koulujen syysloma-aikaan, joka mahdollisti avoimien ovien muodossa kaupunkilaisten tutustumisen uuden yhtenäiskoulun toimitiloihin ja kakkukahvien nauttimisen viihtyisässä ruokalassa.
Uuden koulurakennuksen näkeminen innosti niin, että pelkästään kahvilla kävi runsaat...
Pentti Hautala/ J-Pnews
SUOMENSELKÄ
Mikään ei ole muuttunut entisestä, talventulon perinteestä. Ei vaikka ilmaston muutoksesta kuinka meille pelonaiheita suitsutetaan. Että meidän maapallon minimaan pitäisi kansalaisten pitäisi puhdistaa koko avaruudenkin ilmakehä. Sekin saastainen ilma, joka leviää hengityksemme vahingoksi kaukomailta saakka.
Pahin esimerkki on nyt kärsittävänämme oleva korona. Virus...

Yli vuoden punnerrus on takana. Keskustan ansiosta Avohakkuut historiaan - kansalaisaloitteesta tehtävä mietintö on mennyt yksimielisenä maaliin.
Kuulimme laajalti asiantuntijoita ja hylkäsimme aloitteen tieteelliseen tutkimukseen nojaten. Niin valtion-, kuin yksityisomisteisissa metsissä monenlaiset hoitomenetelmät ovat tärkeitä, niin ilmastonmuutoksen torjunnan ja monimuotoisuuden ylläpidon, sekä taloudellisen näkökulman kannalta....
Päivitys Järvi-Pohjanmaan koronatilanteeseen 20.10.
Eilen annetun tiedotteen jälkeen Lappajärven yhteiskoulun oppilailla tai henkilökunnalla on todettu kahdeksan uutta koronatartuntaa. Yhteiskoulun tartuntojen alkuperää ei ole vielä saatu selville.
Järviseudun ammatti-instituutti Jamissa todettu tartunta on peräisin toisesta maakunnasta, mutta Jamin ja yhteiskoulun tartuntojen väliltä ei ole löydetty yhteyttä.
Useita...
Manner-Suomen 293 kuntaan valittiin elokuussa alkaneella uudella valtuustokaudella kaikkiaan 1747 puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa. Valtuustoihin valittiin 959 ja kunnanhallituksiin 788 puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa.
Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat edustavat yleisimmin keskustaa, SDP:tä ja kokoomusta. Näillä puolueilla on kuntien puheenjohtajien paikoista yli 80 prosenttia.
Puolueen saama paikkamäärä valtuustossa ei...

Pohjanmaan hyvinvointialueen ohjausryhmä hyväksyi kokouksessaan 19.10. liudan hyvinvointialueen hallintoa ja toimintaa ohjaavia sääntöjä ja ohjeita. Ohjeita hyväksyttiin sisäiseen valvontaan ja riskienhallintaan, omistajaohjaukseen, hankintoihin ja sopimustenhallintaan.
– Sovitut hallinnon pelisäännöt ovat perusta toimivalle organisaatiolle. Niiden avulla yhtenäistämme nykyisten organisaatioiden hallintokulttuureja niin, että samat säännöt koskevat kaikkea...