Keskiviikko 18.6.2025 | Tapio
Vaasan vaalipiirin kansanedustajat jättivät talousarvio-aloitteet valtion budjettiin. Tämän vuoden vaalipiirin kansanedustajien yhteis-toimintaverkoston puheenjohtaja Kim Bergin (sd) mukaan valtion budjettiin jätettiin talousarvioaloitteita yhteensä 22 kappaletta. Aloitteita kerättiin tasaisesti eripuolilta Vaasan vaalipiiriä ja niitä on tehty yhteistyössä maakuntaliittojen kanssa. - Aloitteissa painottuivat aiempien vuosien mukaisesti liikennehankkeet. Nostimme esille...
KyKy-Betset kohtaa tulevana lauantaina Suomen lentopallokenttiä jo pitkään hallinneen VaLePan Kyy York Areenalla. Molempien joukkueiden kausi on lähtenyt erinomaisesti käyntiin. VaLePa on aloittanut kauden vakuuttavasti. Kolmesta ensimmäisestä pelistään se on napsinut täyden pistepotin häviten vain yhden erän. Sekin tuli kauden ensimmäisessä erässä Akaa-Volleyta vastaan.  Tuttuja...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen rokotuksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeita. THL on yhtenäistänyt influenssa- ja koronarokotteen sairautensa perusteella saavat riskiryhmät, minkä vuoksi rokotukset voidaan tarjota heille yhtä aikaa.Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella influenssa- ja koronarokotusten sähköinen ajanvaraus avataan 25.10.2023 klo 8. Sähköinen ajanvaraus onnistuu hyvinvointialueen...
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 16.10. Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2023 Lappajärven kunta on vuosien aikana tehnyt talouden tasapainottamistoimenpiteitä korottamalla tuloveroprosenttia, joka on nyt 9,36 %. Kunnallisveroprosentin korotus 9,4 prosenttiin tuo arvion mukaan 5000...
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue pärjäsi erinomaisesti THL:n tekemässä hyvinvointialueiden välisessä vertailussa kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyssä Terveydenhuoltolaissa on säädetty enimmäisajat kiireettömään hoitoon pääsylle eri terveydenhuollon osa-alueilla. Erikoissairaanhoidossa kiireettömään hoitoon pääseminen edellyttää lääkärin lähetettä. Hoidon tarpeen arviointi on aloitettava kolmessa viikossa lähetteen saapumisesta, ja...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Vantaa Duck's - Kyky-Betset  1-3 (23-25, 19-25, 25-23, 20-25) Kyyjärven KyKy-Betset nappasi viikonloppuna kauden toisen voittonsa. Vantaa Duck's sai tunnustaa KyKy-Betsetin paremmaksi. Helpolla eteläsuomalaiset eivät kuitenkaan pisteitä Keski-Suomeen antaneet.  KyKy-Betset aloitti...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
kohtalainen sade
13.3 ° C
13.3 °
13 °
95%
1.5kmh
100%
to
13 °
pe
17 °
la
18 °
su
13 °
ma
14 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450