Keskiviikko 18.6.2025 | Tapio
Kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 2.10. KAAVOITUSALOITE / VAPO TERRA OY Kunnanjohtaja Sam Leijonamieli Kunnanhallitus päättää hylätä Vapo Terra Oy:n kaavoitusaloitehakemuksen eikä esitä kunnanvaltuustolle kaavoituksen käynnistämistä aloitteessa mainitulle alueelle. Peruste: Vimpelin kunnassa voi käynnistyä vain yksi tuulivoimakaavoitushanke. Lisäperusteet: tekninen lautakunta 27.9.2023 § 72. Hyväksyttiin. TUULI- JA AURINKOVOIMA KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMINEN Kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle,...
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue muistuttaa, että alle 3-vuotiaille soveltuvia joditabletteja jaetaan neuvoloissa marraskuun loppuun saakka. Alle 3-vuotiaiden joditablettien jakelu tapahtuu Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella normaalin neuvolakäynnin yhteydessä. Jos neuvolakäynti ei ole ajankohtainen ennen marraskuun loppua ja tabletit ovat vielä saamatta, kehotetaan alle 3-vuotiaiden perheitä olemaan yhteydessä neuvolaan. Jodivalmisteen noutoajan...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Syyskuussa julkaistun kouluterveyskyselyn mukaan viitos- ja kuutosluokilla pojista kuusi oppilasta sadasta on käyttänyt vähintään kerran sähkösavuketta eli vapettanut. Tämän lisäksi kasi- ja ysiluokkalaisista sama määrä vapettaa päivittäin. Vapettamisesta on tullut ala-asteilla ilmiö lähes koko Suomessa Lapset kiinnostuvat vapettamisesta yhä nuorempina. Nikotiinituotteet eivät ole perusopetuksessa aiheuttaneet aikaisempina...
Jari Kohonen /J-Pnews /Kuvat: Jari Kohonen KOKKOLA Ville Hautamäki ja Toni Raiski juhlivat jälleen rallin suomenmestaruutta. Hautamäelle kulta oli jo peräti neljäs putkeen. Kaikkiaan kultamitaleja on palkintokaapissa seitsemän.  Ville Hautamäki ja Toni Raiski lähtivät rallin SM-kauden päätöskilpailuun SM5-luokan kärjessä. Vaikka pistetilanne oli hyvä, ei asetelma ollut lainkaan...
Heikki Mäkipää / J-Pnews Kunnia ja kiitos niille, joille se kuuluu – mitä kansalaisilta vaati saada UNESCO:n status Kraatterijärven Geoparkille Syyskuun 5. päivänä Marokossa pidetyssä kokouksessa UNESCO:n Global Geopark Council päätti esittää Kraatterijärven Geoparkille UNESCO:n statusta. Asia saa vahvistuksen toukokuussa 2024 UNESCO:n hallituksen kokouksessa. Kraatterijärven Geoparkille tuo...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Liikuntakeskus FitFactoryn omistaja Alajärvellä on vaihtunut 1.10.2023 lähtien yrityskaupan myötä. Vuodesta 2014 Alajärvellä toimivan liikuntakeskus FitFactoryn omistaja Tuija Silver-Lager on myynyt koko FitFactoryn liiketoiminnan kauhavalaiselle Bodytec3 Oy:lle. Liiketoimintaa Alajärvellä jatkava yrittäjäpariskunta on pyörittänyt Kauhavalla Kuntokeskus Korjaamoa vuodesta 2015. Liiketoimintaa jatketaan nyt siis myös Alajärvellä vahvasti...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
12.8 ° C
13 °
12.2 °
82%
4.1kmh
0%
to
10 °
pe
17 °
la
18 °
su
19 °
ma
16 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450