Alavuden kaupunki_Toivo_Kuula_Laulukilpailu_2025
AA-SIIPE 300725
Lauantai 26.7.2025 | Martta
Alajärven ja lähiseutujen palokunnat saivat tänään yöllä noin kello yhden aikaan hälytyksen Alajärven Luoma-aholle, jossa oli suuri teollisuushallikokonaisuus liekeissä. Ensimmäisen sammutusyksikön saapuessa paikalle oli palo edennyt, yhteensä noin 4000 neliön, teollisuushallikompleksissa jo noin 2000 neliön yläpohjan kattorakenteisiin. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Keijo Kangastien mukaan palokohde oli...
Matkailu on Suomessa strategisesti merkittävä kasvuala ja Aisaparin alueellakin merkittävä elinkeino. Koronapandemian aikana matkailu kotimaassa alkoi innostaa ihmisiä ja siitä kasvoi nopeasti hitti.  Erityisesti luontomatkailun suosio yllätti myönteisesti ja trendi jatkuu edelleen. Kotimaan matkailu on helppo sijoitus omaan hyvinvointiin ja samalla kotimaisen matkailualan tukemiseen. Aisaparin Kulttuurikuokka...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Vimpelin kunnanhallituksen eräitä päätöksiä kokouksesta 11.4. ETELÄ-POHJANMAAN TE-TOIMISTON MONIALAISEN YHTEISTYÖ-VERKOSTON JOHTORYHMÄN JA VARAJÄSENEN NIMEÄMINEN Kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli Kunnanhallitus nimeää jäsenen ja varajäsenen monialaiseen yhteistyöverkoston johtoryhmään. Kunnanhallitus nimesi varsinaiseksi jäseneksi hallinto- ja talousjohtaja Seija Kinnusen ja varajäseneksi kunnanjohtaja Sam Leijonanmielen. TYÖLLISYYDEN HOIDON YHDYSHENKILÖN NIMEÄMINEN Kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli Kunnanhallitus nimeää yhdyshenkilön työllisyyden hoidon yhteisen...
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on valinnut kansanedustaja Peter Östmanin Vaasan vaalipiiristä uudeksi puheenjohtajakseen. -Olen saanut toimia eduskunnassa kolme kautta. Kukaan ei tiedä, mitä seuraava kausi tuo tullessaan. Voi olla, että joudumme kohtaamaan vaikeita haasteita. Tätä lähtökohtaa silmällä pitäen olen valmis tekemään työtä Suomen ja sen kansalaisten hyväksi...
Soinissa 16.–18.6. järjestettävä Soinillinen-festivaali kutsuu yleisön musiikki- ja ruokakulttuurin äärelle oppimaan uutta, liikuttumaan ja virkistymään. Näiden teemojen ympärille rakentuvalla festivaalilla kuullaan musiikkia Beethovenista poppiin. Pieni ja intiimi festivaali satsaa laatuun ja Soiniin saapuu harvinaisen palkittu joukko kotimaisia kärkiartisteja. Viikonlopun mittaisen festivaalin kaikki neljä tapahtumaa sisältävät myös gastronomisia...
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Öljyväri- ja akryylimaalauskurssille Värillä on väliä, osallistui 11 maalaria. Kurssin aikana maalattiin vihreä, violetti ja oranssi asetelma. Opeteltiin sekoittamaan puhtaita ja murrettuja välivärejä. Perehdyttiin värien lämpötiloihin ja harjoiteltiin välivärien murtamista vastavärillä ja taittamista valkoisella. Kurssille osallistuivat: Gretsheva Mariia Heikkilä Sanna Laukkola Elena Lebedeva Mariia Matila Elina Matintupa Asta Matintupa Tuija Memoeva Svetlana Penninkangas Elina Rantakangas...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
19.2 ° C
19.6 °
19.2 °
94%
1kmh
0%
ma
24 °
ti
25 °
ke
22 °
to
29 °
pe
27 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450