Tekoälyseminaari Tuurissa
Maanantai 6.5.2024 | Ylermi
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri kokoontui sunnuntaina 20.2. päättämään esityksistään hyvinvointialueiden luottamustehtäviin. Keskustan esittää hyvinvointialueen valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi Esko Lehtimäkeä (Teuva), sekä hallituksen puheenjohtajaksi Lasse Hautalaa (Kauhajoki). Hallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi esitetään Anneli Jäätteenmäkeä (Lapua). -Lupasimme vaaleissa huolehtia lähipalveluista. Keskustalle se tarkoittaa koko maakunnasta huolehtimista reunimmaisesta pitäjästä maakunta-keskukseen. Tänään...
Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 19 koronapotilasta, maakunnan terveyskeskuksissa koronapotilaita on peräti 28. Lisäksi alueen hoivakodeissa on todettu useita tartuntaryppäitä. Maanantaina kokoontunut Nyrkki suosittelee maaliskuusta lähtien työpaikkakohtaista harkintaa etä- ja läsnätyön yhdistämiseen. Nyrkki muistuttaa, ettei omikron-aalto ole vielä ohi. Hyväksi havaitut terveysturvalliset käytännöt on syytä...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri on syvästi huolissaan maatalouden kannattavuuskriisistä ja sen laajamittaisesta vaikutuksesta yhteiskuntaan. Huoltovarmuuden ylläpito on kansallinen velvollisuus. Ensisijaisesti ratkaisu jyrkkään kannattavuuden romahtamiseen löytyy vain tulonmuodostuksesta ja sen oikeudenmukaisemmasta jaosta, jossa jokainen ruokaketjun tärkeä lenkki saa riittävän korvauksen tekemästään työstä sekä kulunsa katetuksi. Kansallisesti huoltovarmuuden...
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston kokous järjestettiin 21.2. Valtuusto hyväksyi päivitetyn Tays (Tampere) erityisvastuualueen järjestämissopimuksen vuodelle 2022. Erityisvastuualueen järjestämissopimus on terveydenhuoltolain mukainen sopimus, jossa sovitaan erikoissairaanhoidon ja erityistason sairaanhoidon sekä kuntoutuksen yhteistyöstä ja työnjaosta. Sopimus pyrkii turvaamaan potilaiden laadukkaan, turvallisen ja kustannustehokkaan hoidon kehitämällä yhteistyön muotoja sekä tivistämällä...
PTV mansikkasumppa1
Joitakin perusturvalautakunnan päätöksiä kokouksesta 15.2. ASUMISPALVELUYKSIKKÖ WILHELMIINAN PALVELUVASTAAVAN VIRAN PERUSTAMINEN Vt. peruspalvelujohtaja Perusturvalautakunta päättää esittää henkilöstöjaostolle ja edelleen sekä Alajärven kaupunginhallitukselle että kaupunginvaltuustolle, että asumis- palveluyksikkö Wilhelmiinaan perustetaan 100% palveluvastaavan virka 1.4.2022 alkaen. Hyväksyttiin. VALINTA PALVELUVASTAAVAN VIRKAAN Vt. peruspalvelujohtaja Perusturvalautakunta valitsee asumispalveluyksikkö Kultakämmenen pal- veluvastaavan virkaan 1.3.2022 alkaen vertailun, haastattelun, soveltuvuu- den ja työkokemuksen perusteella sosionomi...
Kokenut Tero Tuomela luotsaa myös tulevalla kaudella Ankkurien naisten Suomensarjajoukkuetta. Tulevaan kauteen joukkue lähtee uudistuneena, mutta ei heikentyneenä. Tuomela on erittäin tyytyväinen, kun Alajärvellä arvostus naispesäpalloa kohtaan on nousussa. Tero Tuomela: - Viime kausi oli ensimmäinen kausi Naisten suomensarjassa. Kauteen lähdettiin vähän tunnustellen, kun ei ollut...
-mainos-
LC-Virrat_kuvakisa2024
Pikasuutari avoinna
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
TREDU-puhtausalanammattilainen
- Mainos -
JKH-taksit

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
-2.6 ° C
-1.8 °
-4.4 °
78%
1.5kmh
0%
ti
4 °
ke
3 °
to
8 °
pe
9 °
la
8 °
-mainos-