Alavuden kaupunki kesä_2025
AA-Lippo, Oulu_110725
Keskiviikko 9.7.2025 | Jasmin, Ilta, Jade
Pentti Hautala Tämän vuosituhannen alusta alkaen, on neljän eri Suomen hallituksen suunnittelulla valmisteltu sosiaali-, terveydenhuollon ja pelastustoimen kokonaisuudistusta. Yleisesti on tiedostettu ja tiedotettu ensisijaisesti, kyseessä olevan vain Sote-palvelujen uudistus. Mutta kokonaisuuteen sisältyy yhtä tärkeänä elementtinä myös PELASTUSTOIMI. Eli maakunnissa päättävät maakuntavaltuustoon valitut meille kaikille terkeimmistä lähipalveluista. Uudistus...
Kansallinen hiihtopäivä lauantaina 29.1. innostaa ihmisiä hiihtämään ja liikkumaan kaikkialla Suomessa. Tavoitteena on saada miljoona ihmistä liikkeelle. On sama, liikutko suksilla, pyörällä, lumikengillä, jalkaisin, pulkkamäessä tai vaikka potkukelkalla, kaikki suoritukset lasketaan.  Hiihtolatujen läheisyyteen eri puolilla Ähtäriä sekä Lehtimäen Valkealammelle sijoitetaan postilaatikoita. Kirjaa laatikossa olevaan vihkoon...
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Hetki sitten saamamme tiedon mukaan Alajärven Ankkurien pelinjohtaja Juha-Matti Jaatinen saa rinnalleen toiseksi pelinjohtajaksi Jaakko Kultalahden. Viime kaudella Jaakko toimi Vähänkyrön Viestin Ykköspesisjoukkueen pelinjohtajana. Tulen odottavalla mielin mukaan isoon Ykköspesis organisaatioon. Haluan tuoda mukanani uudenlaisen tavan ajatella ja toteuttaa asioita. Toivottavasti tulevalla kaudella näkyy rehellinen...
J-P:n pandemiajohtoryhmän tiedote 21.1. Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on edelleen heikko. Riski tartunnan saamiselle Etelä-Pohjanmaalla on nyt suuri. Järvi-Pohjanmaalla tilanne on kohtalainen. Kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö Sateenkaaressa Alajärvellä on todettu koronatartunta, altistuneet asukkaat ja työntekijät tullaan testataan koronatartunnan varalta. Alajärven Myllykankaan koulu 5.-6.-luokan oppilas oli tehnyt kotitestin, joka oli...
Viime vuoden loppupuolella toteutettu, kaikille avoin Mikä nimeksi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle -kysely osoittautui huippusuosituksi. Vastauksia kertyi yhteensä peräti 494 kappaletta. Viestintäjaosto on käsitellyt kaikki nimiehdotukset yhteistyössä brändialajaoston kanssa ja vienyt asian väliaikaiselle valmistelutoimielimelle (VATE) tiedoksi. Vaikka hyviä nimiehdotuksia oli paljon, viestintäjaosto esitti, että ainakin toistaiseksi hyvinvointialueesta...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Isku vs. KyKy-Betset 2-3 (23-25,25-20,25-21,24-26,4-15) Kyyjärven betonimiehille loistava voitto viime lauantaina (15.1.) Rantaperkiön kovasta Iskusta ja uusi peluri organisaatioon Oulun Ettasta. Miro Rasinperä palasi mestaruusliigasta Kyky-Betsetin joukkueeseen ja oli jo mukana kaatamassa Rantaperkiön Iskua. Legendaarisen hämäläisjoukkueen 110 vuotis synttäreiden juhlaotteluksi suunniteltu matsi tarjosi Aamulehden kautta katsojille...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
9.4 ° C
9.4 °
9.1 °
89%
3.6kmh
0%
to
17 °
pe
19 °
la
24 °
su
27 °
ma
20 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450