Itsenäisyysjuhlaa vietettiin Soinissa talvisessa säässä. Juhlan oli tuottanut tänä vuonna Soini-Seura.
Juhlapäivä alkoi aamulla Soinin Yrittäjien sytyttäessä kynttilät sankarihaudoilla ja jumalanpalveluksella Soinin kirkossa. Soinin reserviläiset suorittivat kunniakäynnin sankarihaudoilla. Ennen varsinaista pääjuhlaa, nautittiin itsenäisyyskahvit Seurakuntatalolla.
Avajaistilaisuuteen tervehdyksen toi Soinin seurakunnan puolesta vt. kirkkoherra Elina Lapinoja-Pitkänen. Lauluesityksistä vastasi...
Viime kuussa tapahtuneen Japanin matkan aikana allekirjoitettiin kolmikantasopimus Ikeda Gakuenin, Lappajärven Geolukion ja Finland Japan Culture and Education ry:n kesken.
Sopimus mahdollistaa jatkossa Lappajärven Geolukion oppilaiden vaihdon Ikeda Gakueniin, yhteisten luentojen ja kurssien pitämisen, erilaisten vierailujen, seminaarien ja ekskursioiden järjestämisen, opettajien välisen yhteistyön kehittämisen ja...
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Suomen 105 itsenäisyyspäivää juhlittiin valtakunnallisesti ja kaikilla pienimilläkin paikkakunnilla perinteiseen tapaan. - Ei kuitenkaan aivan perinteisesti, kun nyt oli paljon sellaisia paikkakuntia, ettei järjestettyihin juhlatilaisuuksiin osallistuneet ainoatakaan sotaveteraania - tai invalidia!
Itsenäisyytemme sotatanteilla puolustaneet ja sitä kotirintamilla varmistaneet kunniakansalaiset ovat siirtyneet jo lähes...
Nelimarkka-museossa nähdään vuoden 2023 aikana kahden taiteilijan yksityisnäyttely sekä uusi Eero Nelimarkan taidetta esittelevä perusnäyttely.
Nelimarkka-museon näyttelyvuosi 2023 alkaa lokakuussa 2022 avatulla, koko museon täyttävällä Maailman kautta kuljemme – Pohjalaistaiteilijoiden näkemyksiä uskonnosta -näyttelyllä, joka jatkuu maaliskuun alkuun saakka. Näyttelyn taiteilijat käsittelevät teoksissaan omaa uskoaan tai...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virroilla itsenäisyyspäivän viettoa juhlisti tiistaina Virtain kirkossa järjestetty itsenäisyyden Virrat-juhlakonsertti.
Kirkkoon saapunut runsaslukuinen yleisö sai nauttia noin tunnin kestäneessä konsertissa hyvin sinivalkoisesta musiikista, täysin suomalaisesta musiikista. Trio Hannu Kiiski (sello), Risto Lauriala (piano) ja Simo Mäkinen (tenori) esittämässä, korkeatasoisessa musiikki- kavalkadissa kuultiin sekä tunnettujen...
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Meidät ihmiset Luoja on luonut erilaisiksi, että toinen tavallaan täydentää toistaan. Näin saamme todeta, kun ihmisten ominaisuuksia vertailee. Ensinnäkin perusolemus, luonne ja ulkonäkö poikkea toisistaan. Näin on myöskin osaamisen ja oppimisen taitojen suhteen.
Jos suunnataan katsaus lähinnä työtaitoihin, niin niissä huomaa runsaasti eroja....













